📦 Biisituotantopaketit artisteille

Olet siis päättänyt ryhtyä seuraavaksi laulaja-ikoniksi Suomen tähtitaivaalle ja nyt on haussa sopiva kumppani biisien tekoon ja tuottamiseen?

Hyvä. Me uskomme sinuun. Koska olet jo näinkin pitkällä, tutustu huolellisesti seuraaviin palvelutuotteisiin ja mieti mitä haluat seuraavaksi. Se mikä sinulle on oikea tuotannon taso, riippuu täysin tavoitteistasi ja siitä missä vaiheessa artistiuraa olet juuri nyt.

Kokonaisten biisituotantojen lisäksi teemme mielellämme myös osatuotantoja.




📻 Livenä studiolla: Co-write / Esituotanto

Biisituotanto livenä studiolla

Esituotantoa? Ensimmäisiä demoja tai vähän jo edistyneempää meininkiä? Testailua, että mikä toimii ja mikä ei? Ihan puhtaasti vain biisien tekemistä?

Tiimissä on yleensä artisti ja minä. Mikäli artisti ei itse sävellä, otetaan tiimiin kolmanneksi säveltäjä, jonka roolina on etsiä oikeat soinnut meidän keskittyessä artistin kanssa tekstiin ja melodiaan.

Aina ei tarvitse tavoitella soittolistojakaan. Joskus biisien tekeminen voi olla ihan kivaa ilman sen suurempia maailmanvalloitushaaveitakin.

CoWrite-session sisältö:

  • co-writataan ainakin 1 uusi biisi tai
  • äänitetään biisi-ideoita ja aihioita talteen
  • testaillaan juttuja
  • vedetään hommia luomuna purkkiin.

Yleensä session aikana saadaan tehtyä ja demotettua 1 uusi biisi, jos aivan tyhjästä lähdetään liikkeelle. Kappaleita voidaan kuitenkin myös äänitellä ja tehdä valmiiden taustojen tai biittien päälle. Mittatilaustyötäkin saa, kun etukäteen tilaa.

Jos nälkä kasvaa syödessä tai biiseistä paljastuu yllättävää hittipotentiaalia, voidaan sulavasti siirtyä tuottamaan kappaleita isomminkin. Usein ennen varsinaisen levyn tai singlen julkaisua tehdään useampi biisi tällä systeemillä, jolloin kyseessä on ns. esituotantovaihe.

HINTA:
Sessiohinta (n. 3h): 375 € + alv 25,5 %
(Vakioasiakkaille -20% alennus.)




🚀 Kokonainen biisituotanto ideasta masteriin

Musiikkituottajat: Birdyhead ja Sako

Tässä tuotantomallissa biisiprojekti etenee vauhdilla ja saat tuotoksen kouraasi luultavasti nopeammalla syklillä kuin mihin olet tottunut. Sopii erityisesti räppäreille ja laulajille, jotka itse tykkäävät tehdä melodioita biitin päälle.

Taustoista ja soundien viimeistelystä vastaavat luottotuottajamme. Laulujen äänityksistä ja mahdollisesta tekstituotannosta vastaa studion omistaja Sako henkilökohtaisesti. Jos sinulla on sanat valmiina tai puolivalmiina, ne hiotaan lennossa valmiiksi. Jos ei, niin tekstiä syntyy meiltäkin. Mikäli ne ovat sellaisenaan hyvät, niin ei huolta. Hyvää ei aleta korjaamaan.

Biisituotannon vaiheet:

  1. Biisin melodiarunko ja sanat synnytetään joko yhdessä artistin kanssa co-writtaamalla tai ilman hänen apuaan toiveiden mukaan. (Tuotettavaksi voi tuoda myös valmiiksi sävelletyn ja sanoitetun biisin.)
  2. Kappaleeseen tuotetaan esituotantotausta, jonka kanssa biisi voidaan äänittää.
  3. Äänitetään lauluosuudet biisiin Sakon studiolla ja tehdään samalla tarkistukset lyriikoihin.
  4. Jälkituottajamme viimeistelee tuotannon, vokaaliraidat käydään huolellisesti läpi ja kappaleelle tehdään tarpeen mukaan jälkituotantoa.
  5. Biisi miksataan ja masteroidaan, ja sen jälkeen kappale julkaistaan halutulla tavalla.

Tekeminen on nopeaa, suoraviivaista ja laadukasta. Ei turhia mutkia.

HINTA:
Yhden tuotannon kokonaishinta: 1350 € + alv 25,5 %
(Vakioasiakkaille -20% alennus.)




📀 Vuosisopimus oman levy-yhtiömme kanssa

Evoluutio Music tuotantotiimi

Muodostamme artistin taakse oman dream team -joukkueen, jonka kanssa sekä biisien tekeminen että markkinointipuoli toimii halutulla tavalla. Sopimukseen sisällytetään yleensä myös tiedotuspalvelua, ja mahdollisesti kyseeseen voi tulla myös muita yhteistyön ulottuvuuksia, kuten managerointia, kappaleiden kustantamista, keikkamyyntiä tai mitä sitten tarvitaankaan.

Sopimuksen tyypillinen sisältö:

  • Biisien teko ja tuotanto (yllä esitettyjen mallien mukaan)
  • Promokuvat ja Spotify canvas -videot
  • Musiikkivideoiden tuotanto
  • Tiedotteet medioille ja digimainonta
  • Keikkamyynti
  • Teosten käyttöoikeuksien hallinta

Kyse ei enää ole vain yksittäisten biisien ja äänitteiden tuottamisesta, vaan kokonaisvaltaisemmasta yhteistyöstä artistibrändin kehittämiseksi ja ammattimaisen artistiuran rakentamiseksi. Itse biisien tuottamisen osuus hinnasta on alhaisempi kuin muissa malleissa, koska diilissä on sovittu myös tulonjaosta meidän suuntaan, mikäli artisti ja julkaisut menestyvät.

Markkinointi ja viestintä kuitenkin maksaa ja on myös julkaisuiden menestymisen edellytys. Sitä ei voi jättää kokonaan hoitamatta, sillä ilman sitä ei synny mitään jaettavaa tuloakaan.

HINTA:
500 € – 20 000 € + alv 25,5 % / vuodessa.
(Kiinteään vuosihintaan vaikuttavat sopimuksen laajuus, aiottujen julkaisujen määrä, komissiot ja muut osatekijät. Tavallisesti artisti lyhentää vuosimaksua kuukausittain, mutta tavoitteena on se, että yhteistyön jatkuessa osat vaihtuvat vuosien saatossa niin, että artisti alkaakin saada tilityksiä meiltä.)




Muiden palveluiden hinnat?

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.