💿 Kustannussopimus sävellyksistä ja sanoituksista?

SAKON STUDIO on luultavasti Suomen reiluin musiikkikustantaja. Autamme lauluntekijää jo biisintekovaiheessa.


Teemme perinteistä poikkeavaa musiikin kustannustoimintaa, jossa autamme saamaan keskeneräiset teokset valmiiksi ja kanavoimaan tallikirjoittajien luovan toiminnan entistä tuottavimpiin projekteihin. Kyse on siis biitintekijöiden ja lauluntekijöiden manageroinnista.


Suomi on täynnä lahjakkaita biisintekijöitä, joilta puuttuvat oikeat tekijäkumppanit ja tulkitsijat. Rahoistaan on helppo päästä eroon, mutta sen kerääminen maailmalta on vaikeaa.

Biisejä tehdään aivan liian paljon pöytälaatikkoon suhteessa siihen kuinka vähän niitä esitetään livenä. Me autamme biisintekijöitä näissä ja monissa muissa haasteissa. Valjastamme asiantuntemuksemme, kontaktimme, markkinointiosaamisemme ja laulustudiomme lauluntekijöidemme musiikillisen uran edistämiseen.

🎹 Tutustu tekijärosteriin✉️ Ota yhteyttä »



Ratkaisemme biisintekijöiden yleisimmät haasteet

Monet biisintekijät kohtaavat urallaan samat ongelmat: biisit jäävät pöytälaatikkoon, tekninen laatu ei ole kaupallista tasoa, ja teokset eivät saa tarvittavaa näkyvyyttä. Me Sakon Studiolla keskitymme taklaamaan juuri näitä ongelmia. Meillä biisintekijät ja biittinikkarit saavat rehellistä palautetta, mahdollisuuden kehittää teoksiaan ja tukea niiden markkinoinnissa. Lisäksi kanavoimme tallikirjoittajiemme luovan toiminnan tuottavimpiin projekteihin.



Kustannussopimusmallit

Tarjoamme lauluntekijöille kolme erilaista sopimusmallia, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen ja hedelmällisen yhteistyön.

1. Koko katalogin housewriter-sopimus
Tämä kattavin sopimusmallimme on suunnattu lauluntekijöille, joiden tavoitteena on pitkäaikainen yhteistyö ja koko musiikkikataloginsa kaupallinen hyödyntäminen. Sopimus kattaa kaikki nykyiset ja tulevat kappaleet, ja me huolehdimme hänen kaikkien teostensa kustannusoikeuksista ja hallinnoinnista. Samalla autamme biisintekijää hankkimaan mittatilaustöitä, joissa hänen taitonsa pääsevät esille. Sakon Studio on mukana jo kappaleen syntyvaiheessa – annamme rehellistä palautetta, hiomme tekstejä ja etsimme teoksille esittäjiä.

2. Vapaa housewriter-sopimus (tilaussopimus)
Vapaa housewriter-sopimus on suunniteltu tunnetuille tekijöille, joilla on jo olemassaolevaa kysyntää. Tämän sopimuksen myötä kaikki Sakon Studion kautta toteutetut toimeksiannot siirtyvät kustannettaviksi meille. Tämä antaa tekijälle joustavuutta toteuttaa omia projektejaan kustantamomme ulkopuolella, mutta varmistaa, että kaikki meidän kauttamme tulevat toimeksiannot hoidetaan ammattimaisesti ja lupa-asiat ovat tilaajapuolenkin näkökulmasta kunnossa. Tämä sopimusmalli on tarjolla vain harvoille ja valituille tekijöille, joiden kanssa näemme potentiaalia pitkäaikaiseen yhteistyöhön.

3. Yksittäisten teosten kustannussopimukset
Teemme harvoin yksittäisiä kustannussopimuksia, sillä valmiiden biisien myyminen on nykyään haastavaa. Artistit haluavat pääsääntöisesti mittatilaustyönä tehtyjä kappaleita, joihin he voivat itse vaikuttaa. Joissain erikoistapauksissa kuitenkin yksittäisenkin biisin sopimuksessa voi olla järkeä ja näitä sopimuksia tehdään vuosittain pari kolme.



Manageroiva lähestymistapa

Sakon Studion kustannustoiminta eroaa perinteisestä mallista siinä, että emme keskity vain valmiisiin biiseihin. Olemme lauluntekijän kumppani jo teoksen syntyvaiheessa. Tämä toimintamalli muistuttaa kirjakustantamon kustannustoimitusta – autamme hiomaan keskeneräiset teokset valmiiksi ja kanavoimme tekijöidemme taidot tuottavimpiin projekteihin.

Autamme biisintekijöitä esimerkiksi:
  • Antamalla rehellistä palautetta ja korjausehdotuksia
  • Tarjoamalla mahdollisuuden äänittää kappaleista demoja
  • Järjestämällä cowriting-sessioita, joissa eri osaajat täydentävät toisiaan
  • Etsimällä teoksille lahjakkaita esittäjiä
  • Edistämällä lauluntekijän artistiuraa, jos hän toimii myös artistina
Laadunvalvonta on meille tärkeää. Toisinaan toimimme myös suodattimena ja autamme varmistamaan, että julkaistavat teokset ovat huolellisesti hiottuja ja edustavat parasta mahdollista laatua.



Lauluntekijän työskentelyvapaus

Tekijöillämme on vapaus valita itse projektinsa ja edetä omaan tahtiinsa. Sinun ei tarvitse lopettaa päivätyötäsi, ja saat säilyttää taiteellisen työskentelyvapautesi. Me olemme tukena silloin, kun tarvitset apua, ja autamme edistämään projektejasi samalla kellotaajuudella kuin sinä itse haluat.



Millaisia tekijöitä etsimme?

Sakon Studio etsii lahjakkaita biisintekijöitä, joilla on selkeä visio ja potentiaalia kaupalliseen menestykseen. Meille on tärkeää, että sinulla on jo jonkin verran kokemusta ja näytöt siitä, että osaat kirjoittaa laadukasta musiikkia, joka voi löytää yleisönsä. Erityisesti arvostamme tekijöitä, jotka pystyvät toteuttamaan tilaustyönä biisejä, jotka vastaavat tiettyjen artistien tai tuotantoyhtiöiden tarpeisiin.

Olemme kiinnostuneita lauluntekijöistä, biitintekijöistä ja säveltäjistä, joilla on kykyä luoda ajankohtaista ja relevanttia musiikkia. Myös yhteistyökyky ja avoimuus uusille ideoille ovat tärkeitä ominaisuuksia. Etsimme sellaisia tekijöitä, jotka ovat valmiita pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja jotka näkevät Sakon Studion kumppanina, joka auttaa heitä kasvamaan ja kehittymään urallaan.

Jos olet biisintekijä, jolla on jo jonkin verran tunnettuutta ja odotettavissa olevia Teosto-tuloja, tai jos sinulla on valmiuksia tuottaa mittatilaustyönä musiikkia, haluamme ehdottomasti kuulla sinusta. Etsimme myös tekijöitä, joilla on potentiaalia laajentaa uransa artistina ja joiden kanssa voimme tarjota kokonaisvaltaista tukea – aina biisinteosta keikkamyynnin kautta artistin markkinointiin.



Lisäpalvelut

Sakon Studio tekee tiivistä yhteistyötä Evoluutio Music -tuotantoyhtiön kanssa, ja meillä on oma levy-yhtiö HIT HAPPENS, jonka kautta voimme julkaista kappaleita. Tarjoamme myös maksullisia tuotantopalveluita, joiden kautta lauluntekijät voivat hioa kappaleitaan ja valmistaa demoja ammattimaisissa olosuhteissa.




HUOM! 
Olet varmaan kuullut, ennakoista ja allekirjoituspalkkioista!
Ennen kuin himoitset sellaista, lue mitä "ennakolla" tarkoitetaan. 

🎓 Mikä ihmeen "ennakko"?





Biisinäytteiden lähetysohjeet

Olemme jatkuvasti kiinnostuneita uusista ja lahjakkaista tekijöistä. Jos tunnet, että sinulla on jotain ainutlaatuista annettavaa ja haluat liittyä Sakon Studion talliin, toimi seuraavasti. Tarkastamme kaiken meille lähettämäsi materiaalin ja pyrimme vastaamaan jokaiselle hakijalle noin kuukauden sisällä. Huomioithan, että biisien käsittely vie aikaa, joten ethän soittele perään – lähetä mieluummin sähköpostia, jos jokin jää epäselväksi.

Ohjeet biisinäytteiden lähettämiseen:
  1. Lähetä useampi biisi kerralla
    Toivomme, että lähetät useamman kappaleen (esim. Google Drive- tai Soundcloud-linkkeinä), jotta saamme mahdollisimman tarkan käsityksen nykyisestä osaamistasostasi ja materiaalisi laadusta.

  2. Liitä mukaan lyriikat
    Jotta voimme arvioida kappaleen kokonaisuutta, liitä aina mukaan kappaleen sanat.

  3. Selvennä tekijätiedot
    Mikäli kappaleessa on useita tekijöitä, merkitse jokaisen osuus selkeästi (esim. biisin tuottaja, sanoittaja, säveltäjä). Kerro myös, kuka vastaa tuotannosta, missä kappale on äänitetty ja onko esimerkiksi biitit ostettu vai tehty itse.

  4. Anna taustatietoja urastasi
    Kerro lyhyesti, keille artisteille tai projekteille olet aiemmin tehnyt biisejä, ja kuinka monta teosta löytyy Teoston rekisteristä.

  5. Linkitä someprofiilisi
    Liitä viestiisi linkit julkisiin someprofiileihisi (esim. Instagram), jotta voimme tutustua myös ulkoiseen näkyvyyteesi ja brändiisi.

Näiden tietojen avulla saamme kattavan kuvan osaamisestasi ja potentiaalistasi liittyä Sakon Studion talliin. Odotamme innolla kuulevamme sinusta!

✉️ Ota yhteyttä tällä lomakkeella »