🌱 Luova johto ja kehitys

Olemme luova kumppani, joka yhdistää yritysten strategiset sisältötarpeet ja artistien ammatillisen urakehityksen.

Joskus menestyminen edellyttäisi vain sitä, että tietäisi, mitä siirtoja kannattaisi tehdä seuraavaksi. Moni artisti tai biisintekijjä tarvitsee apua toimintansa kaupallistamisessa, kun taas jo vakiintunut yritystoiminta vaatii joskus luovaa liekkiä syttyäkseen uudelleen. Me toimimme sillanrakentajana taiteen ja bisneksen välimaastossa.

Alla on lueteltu tapoja, joilla voimme auttaa sinua, olitpa sitten yritys tai artisti.

Veloituksetta

Strateginen kumppanuus ja IPR

Koulutus ja sparraus


Ymmärrämme syvällisesti kulttuurialan moniammatillisen toimintaympäristön sekä liiketoiminnan lainalaisuudet

Jo pelkästään yrityksen omistajan monipuolinen tausta markkinoinnin, viestinnän, luovien projektien ja liiketoiminnan kehittämisen saralla antaa erinomaisen pohjan tuoda pöytään jatkuvasti uusia ideoita. Lisäksi hyödynnämme asiantuntijaverkostoamme aina silloin, kun tarvitaan tietyn osa-alueen tai vaikkapa jonkin yhden genren syväosaajaa.

Teemme myös luentokeikkoja, ja osa taiteilijoistamme tekee taiteilijavierailuja oppilaitoksiin. Myös erilaiset työpajat ovat mahdollisia. Toteutamme mielellämme myös muun tyyppisiä, asiakkaidemme pyytämiä toimeksiantoja. Esimerkiksi erilaisia asiantuntijalausuntoja kirjoitamme jonkin verran.

Toimintatapa

Toimintatapamme on poikkeuksellisen tehokas, sillä olemme poistaneet palvelumalleistamme kaiken turhan. Meillä ei siis käytetä aikaa loputtomiin palavereihin joissa asiat eivät etene mihinkään suuntaan, vaan pidämme huolta siitä, että asiakas saa aina rahalleen vastinetta. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Pääartikkelimme on luova teho.

Kumppanuuden filosofia

Pitkissä ja jatkuvaluonteisissa kumppanuussuhteissa keskitymme pitkään peliin. Meille on tärkeämpää saada onnistumisia ja tuottoa pitkässä juoksussa kuin pikavoittoja heti. Esimerkiksi kun manageroimme esiintyjiä ja lauluntekijöitä, hallinnoimme usein myös heidän tekemiensä teosten kustannusosuuksia ja julkaisuista syntyviä master-oikeuksia. Tämä taas helpottaa diilien solmimista yritysasiakkaidemme kanssa, koska oikeudet ovat selkeästi meidän hallussamme ja pystymme sopimaan niiden käytöstä sujuvasti.

Olemme vuosien varrella tehneet paljon myös pro bono -hommia. Nykyisellään nämä ovat vähentyneet, mutta teemme niitä edelleen jonkin verran silloin, kun asia on tärkeä ja palvelee meidän tarinaamme, arvojamme ja visiotamme.

Missio

Pyrimme vaikuttamaan yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan tavoilla, joiden seurauksena luovuus tulee osaksi yhä useamman yrityksen liiketoimintaa, taiteilijat pystyvät paremmin kaupallistamaan luovaa osaamistaan ja yksityishenkilöt saavat enemmän mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja sen kehittämiseen. Se on tapa kantaa yhteiskuntavastuuta ja antaa takaisin – sekä korjata niitä epäkohtia, joiden vuoksi tämä yritys on alun perin perustettu.


Hinta?

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.