💿 Ville Nisunen

Vinin, eli Ville Nisusen ja Sakon yhteistyö alkoi jo vuonna 2019.

Vini ja Sako tekevät yhdessä hittejä

Vini on kovan luokan tuottaja-säveltäjä, jolla on ilmiömäinen kyky luoda koukuttavia melodioita tyylikkäitä soundeja. Vini pystyy luomaan nopeasti todella toimivia melodialinjoja myös muiden tekemiin valmiisiin biitteihin, mutta mielekkäintä hänelle on tehdä samalla kappaleisiin myös jonkin verran alkutuotantoa. Tyylillisesti tuotannot ovat useimmiten poppia, räppiä tai muuta modernia tämän hetken musiikkia.

Vinin tuotantojen viimeistelyssä hyödynnetään usein esimerkiksi BirdyHeadin osaamista, joskin myös kokonaiset tuotannot Vinin tekemänä ovat aivan mahdollisia.



Millaisia biisejä Vini tekee?

Vini on parhaimmillaan modernien ja nykyaikaisten pop-soundien äärellä. Olemmekin nauraneet joskus Vinin lempilausahdukselle siitä, kuinka materiaalin pitää aina olla "freshii, coolii ja modernii"

Vini on myös laulullisten melodioiden mestari ja yhteistyö Sakon sanoituskynän kanssa on todettu kerta toisensa perään uskomattoman toimivaksi. Sako on kirjoittanut lyriikat myös Vinin useimpiin soolojulkaisuihin. 



Vinin kanssa tekemiämme biisejä




Eniten lauluja tehdään muille

Kun aloitimme yhteistyön Vinin kanssa vuonna 2017, olimme rakentamassa hänelle omaa artistiuraa. Hän etsi tuolloin kappaleilleen aluksi lähinnä sanoittajaa, jonka jälkeen yhteistyö laajeni managerointisopimukseksi. Huomasimme kuitenkin pian, että biisien tekeminen yhdessä muille on vielä hauskempaa!

Nykyisellään SAKON STUDIO toimii Vinin kustantajana ja teemme kiinteässä yhteistyössä kappaleita esimerkiksi Evoluutio Musicin ja Hit Happensin artisteille.



Vini on myös loistava kuvaaja

Vinin osaaminen ei rajoitu vain musiikkiin, vaan hän on lisäksi loistava valokuvaaja ja käytämme häntä paljon esimerkiksi verkkosivuprojektien kuvituksissa. Lisäksi Vini tekee säännöllisesti keikkaa artistien hovikuvaajana

Nykykalustollaan Viniltä saadaan myös näppärästi videomateriaalia someen ja pienen budjetin musiikkivideoihin.  



Vinillä on myös oma yritys

LOGO: Studio Vini, Designed by SAKO.
Vuodesta 2019 alkaen Vinillä on olut oma yritys, joka kantaa nimeä STUDIO VINI. 

Vini tekee oman yrityksensä puitteissa enimmäkseen kuvaushommia ja tällä hetkellä hän hoitaa valtaosan meidän kuvauskeikoista silloin kun ne suuntautuvat pääkaupunkiseudulle. 

Biisien tekeminen ja tuottaminen hoituvat yhteistyössä yleensä etänä, mutta hakeudutaan kyllä välillä samaankin tilaan tekemään biisejä. Silloin kun Vinillä on hallussaan oma studio, käytämme hänen tilojaan välillä myös asiakkaidemme tapaamiseen PK-seudulla ja joskus on jotain äänityksiäkin ulkoistettu sinne logistisista syistä.



Lisätietoa?

Lisää tietoa löydät Studio Vinin omilta kotisivuilta, jotka ovat muuten SAKON STUDION käsialaa. Myös Studio Vinin logo, on ehtaa SAKON STUDIO -designia :)

Lisätietoa: www.studiovini.fi