Virtuaalikeikkojen sponsoriksi?

Haluatko olla mukana luomassa uutta normaalia siihen kuinka live-musiikkia kulutetaan?


Esiintyjien ripustautuminen vain yhteen tapaan tavoittaa yleisöä livenä on tullut tiensä päähän. Ei tule kysymykseen, että enää jatkossa koko musiikkialan jatkuvuus on vaakalaudalla vain siksi, että kaikki ansaintamallit ovat sidottuja fyysiseen läsnäoloon. 

Tarvitaan uusi tapa tavoittaa yleisö intiimisti myös etänä. Koska yleisö kuitenkin on tottunut siihen, että digitaaliset tuotteet ja palvelut ovat ilmaisia, he eivät suostu maksamaan striimikeikoista. Ilmaiskeikoille tullaan kuitenkin sankoin joukoin. 

Esiintyjä ei kuitenkaan pelkästä näkyvyydestä paljon kostu.

Pohdimme täällä SAKON STUDIOLLA asiaa ja mietimme, onko olemassa jotakin tahoa, jolle nimenomaan tuo "näkyvyys" olisi rahan arvoista. Kuka haluaisi maksaa siitä, että saa itsensä satojen tai tuhansien silmäparien eteen? Tajusimme, että kaikki yritykset, etenkin ne, jotka myyvät tavaraa ja palveluita kuluttajille. 

Tästä oivalluksesta syntyi ajatuksemme Virtuaalikeikkojen järjestämisestä. Kun yrityksenne ryhtyy sponsoroimaan virtuaalikeikkaa, saatte näkyvyyttä: 
  • artistin somekanavissa ennen keikkaa
  • striimin aikana keikalla 
  • keikkatallenteella keikan jälkeen
  • lisäksi teemme omaa ennakkomarkkinointia ennen keikkaa.



Sponsoroitu virtuaalikeikka on sukua vaikuttajamarkkinoinnille

Musiikkialan live-kentän ahdingon kanssa on nähty samanaikaisena nousevana megatrendinä vaikuttajamarkkinoinnin lisääntyminen. 

Somevaikuttajuuden muodostuttua omaksi ammattikunnakseen, on perinteisten julkisuusammattien huomioiminen päässyt kentällä unohtumaan. Musiikkialan artistit ovat vaikuttajina alihyödynnetty ryhmä, vaikka heillä on tyypillisesti keskivertovaikuttajaa aktiivisempi ja vannoutuneempi someyleisö. 

Viime vuosina vaikuttajamarkkinoinnissa on alkanut yleistyä myös ns. mikrovaikuttajien kautta toteutetut kampanjat. Yrityksiä siis kiinnostaa myös seuraajamäärältään pienemmät somevaikuttajat. Useimmat muusikot osuvat vaikuttajakategoriassa juuri tuohon yhä suosituimpaan Mikrovaikuttaja-kategoriaan.

Yleisesti käytössä oleva luokitus Suomessa:
  • Nanovaikuttaja = alle 1 000 seuraajaa somessa
  • Mikrovaikuttaja = n. 1000 – 10 000 seuraajaa somessa
  • Makrovaikuttaja = 10 000 – 100 000 seuraajaa somessa
  • Megavaikuttaja = 100 000 – 1 milj. seuraajaa somessa

Nanovaikuttajiksi luokitellaan henkilöt, joilla on alle 1000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Tämä on kaikista uusin vaikuttamismuodoista. Yritys lahjoittaa tuotteen/palvelun vaikuttajalle edullisemmin tai ilmaiseksi kiitoksena yhteistyöstä, mutta muuta rahallista korvausta ei yleensä makseta. Nanovaikuttamisella tavoitetaan erittäin rajattu ja sitoutunut yleisö. Nanovaikuttajilla on vaikutusvaltaa yhteisöissä, harrastuksissa tai naapurustossa.
  • SAKON STUDIOLTA tähän ryhmään kuuluu mm. Millanen (IG: 900), Esme (IG: 500).

Mikrovaikuttajiksi luokitellaan alalla toimivat henkilöt, joilla on 1000 – 10 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Markkinoijat pitävät mikromarkkinointia hyvänä hinta-laatusuhteeltaan. Heidän seuraajakuntansa katsotaan olevan sitoutuneempaa ja autenttisempaa, kuin suurempien seuraajamäärien omaavilla vaikuttajilla. Mikrovaikuttamisella tavoitetaan suhteellisen rajattu, mutta lojaali kohdeyleisö. He ovat yleisönsä tuntemia tietyn alan tai aiheen asiantuntijoita tai mielipidevaikuttajia.
  • SAKON STUDIOLTA tähän ryhmään kuuluu mm. Jari Uutela (IG: 6200), Sako (IG: 2500, LI: 4800), Tina Salminen (IG: 1000)

Makrovaikuttajiksi Suomessa luokitellaan henkilöt, joilla on 10 000-100 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Makrovaikuttajat ovat usein rakentaneet maineensa tuottamalla sosiaaliseen mediaan julkista sisältöjä. Heidän kohdeyleisönsä on jo melko laaja, mutta kuitenkin sitoutuneempi kuin megavaikuttajilla. Makrovaikuttajia hyödynnetään usein kohdennutussa mainonnassa, kun halutaan tavoittaa jokin tietty yleisö.

Megavaikuttajiksi luokitellaan käyttäjät, joilla on 100 000 – 1 milj. seuraajaa sosiaalisessa mediassa, eli he ovat muutenkin julkisuudessa tunnettuja henkilöitä. Megavaikuttajien hyödyntäminen tulee yritykselle kaikista kalleimmaksi, mutta sisältö tavoittaa laajimman kohdeyleisön. Megavaikuttajien kohdeyleisö ei ole yleensä yhtä lojaali ja sitoutunut kuin muiden vaikuttajamuotojen seuraajat. Siksi sitä hyödynnetään usein massatuotteiden markkinoinnissa. 



Sponsoroidun keikan ja vaikuttajamarkkinoinnin ero?

Sponsoroidun keikan ja tavanomaisen vaikuttajamarkkinoinnin keskeisin ero on se, että keikan sponsoroiminen ei ärsytä. Esiintyminen on muutenkin artistin työtä ja artistin fanit janoavat kuulla hänen musiikkiaan. Valtakunnallisen stiimikeikan sponsoria pidetään fanien keskuudessa suurena hyväntekijänä. 

Jo pelkkä tieto siitä kuka keikan maksaa, nostaa yrityksen profiilia merkittävästi. 

Useilla faneilla ei välttämättä ole mahdollisuutta seurata suosikkiartistinsa keikkoja niin usein kuin he haluaisivat. Virtuaalikeikalle sen sijaan pääsee osallisumaan jokainen, jolla on internet-yhteys. Lisäksi, jos match on aidosti hyvä, voihan olla, että artistikin innostuu yrityksen tuotteista ja nostaa niitä esiin aidosti omasta halustaan ilman päälle liimattua markkinointipuhetta. (Ei sillä, etteikö tuotesijoittelustakin voitaisi tehdä lisäksi erillistä diiliä, jos se kaikille osapuolille käy.)

Keskeisin ero on siis siinä, että sponsoroimalla keikan, yritys rakentaa aitoa luottamusta esiintyjän yleisöön, kun taas vaikuttajamarkkinoinnissa päädytään yleensä pikemminkin tuputtamaan jotakin tuotetta.

Lisäksi, sponsorilla on mahdollisuus kutsua keikalle omia yhteistyökumppaneitaan ja esimerkiksi korona-aikana tällaiset tapahtumat ovat olleet hyviä korvikkeita tavanomaisille yritysten tykypäiville jne. 

Tämän parempaa give a way -lahjaa ei ole.



Mitä kaikkea kampanjaan kuuluu? 

Törkeän edullinen keikkahinta kattaa:
  • Yleisölle maksuttoman virtuaalitapahtuman tuottamisen. 
  • Esiintyjän keikkapalkkion kokonaisuudessaan.
  • SAKON STUDION ja artistin oman ennakkomarkkinoinnin ennen keikkaa.
  • Tapahtuman livemiksauksen.
  • Etukäteen toimitettavan YouTubelinkin, jonka kautta asiakkaan kumppanit pääsevät seuraamaan keikkaa livenä. 
  • Videomuotoisen keikkatallenteen ja siihen tarvittavan Teostolle maksettavan synkronointiluvan jälkikatselua varten.
  • Striimin ja keikkatallenteen julkaisun SAKON STUDION omalla YouTube-kanavalla, josta se voidaan helposti upottaa esim. tilaajan omille verkkosivuille erikseen toimitettavan upotuskoodin avulla.

Kampanjan toteutus käytännössä? 

  1. Sopimusvaiheessa: Yritys maksaa 50% etumaksun. Tällä rahalla kiinnitetään artisti ja tehdään ennakkovalmistelut. Samalla sovitaan mitä artistia yritys sponsoroi, milloin keikka järjestetään ja mitä hashtageja, eli #aihetunnisteita aihetta koskevissa somepäivityksissä käytetään.
  2. Aloitusvaiheessa: Kampanjointi alkaa vaikuttajamarkkinoinnilla kun artisti kertoo saamastaan keikasta omille seuraajilleen. Jo tässä vaiheessa on hyvä tuoda sponsoria esiin. 
  3. 2vk ennen keikkaa: Artisti asettaa IG-bioonsa tapahtumalinkin ja ilmoittaa tästä seuraajilleen. Samalla käynnistetään Google-mainonta striimikeikkasivulle yleisön varmistamiseksi. (Mainonta jatkuu keikkapäivään saakka.)
  4. 1vk ennen keikkaa: Artisti muistuttelee IG-storyssa tulevasta keikasta seuraajiaan ja kertoo omin sanoin kyseisestä sponsoriyrityksestä ja sen toiminnasta. 
  5. Keikkapäivänä: Artisti laittaa kuvapostauksen sound chekistä juuri ennen keikkaa ja kehoittaa osallistujia klikkaamaan biossa olevaa linkkiä ja kutsuu heidät katselemaan striimiä. Vaihtoehtoisesti tai lisäksi striimataan soundchekkiä IG-livessä ja muistutetaan näin keikasta.
  6. Keikan aikana: Artisti esiintyy 2x45min. SAKON STUDION tiloissa, josta se lähetetään striiminä YouTubeen. Sponsorin nimi mainitaan jatkuvasti ruudulla näkyvässä tekstissä. 
  7. Heti keikan jälkeen: Videotallenne jää SAKON STUDION YouTube-tilille sekä upotettuna verkkosivujen "Menneet keikat" -osioon tuomaan näkyvyyttä useiksi kuukausiksi, ellei vuosiksi eteenpäin, minkä lisäksi yritys saa videotallenteen myös omaan käyttöönsä. Yrityksellä on myös lupa esitellä videota linkkinä ja YouTubesta upotettuna omissa kanavissaan. 
  8. Viikon päästä keikan jälkeen: Sponsoriyritys ja SAKON STUDIO pitävät yhteisen videopalaverin, jossa käydään läpi kampanjan aikana saavutetun yleisön ja reaktioiden määrä. Asiakas saa samalla antaa palautetta, jonka pohjalta kehitämme toimintaa entisestään. Onnistuneen kampanjan päätteeksi sponsoriyritys maksaa loppulaskun.

Hyödyt sponsorille?

  1. Hyväntekijämielikuva: Nyt Koronan kourissa ja jälkimainingeissa musiikkialan ja kokonaan tai lähset työttömiksi joutuneiden esiintyjien nostaminen takaisin jaloilleen, tuo yritykselle goodwilliä josta artistin fanit varmasti palkitsevat ostoksillaan.
  2. Valtakunnallinen ja paikallinen tavoittavuus: Yrityksen saama näkyvyys virtuaalikeikan sponsorina on lähtökohtaisesti maanlaajuista. Mikäli sponsoriyritys kuitenkin toimii erittäin paikallisesti, on digimarkkinointia mahdollista myös alueellisesti rajata esimerkiksi koskemaan vain tietyn kunnan tai kaupungin asukkaita ja turisteja.
  3. Erilainen tulokulma koko markkinointiin: Vain tekemällä asioita eri tavalla, on mahdollista saavuttaa erilaisia tuloksia. Keikkatallenteen jäädessä myös sponsoriyrityksen käyttöön, siitä on iloa potentiaalisille yrityksen asiakkaille vielä pitkään.



💡 Intiimit etäkeikat toteutetaan teknisesti laadukkaalla setupilla

Pyrimme huolehtimaan siitä, että kaikissa SAKON STUDIOLTA lähetettävissä virtuaalikeikoissa on mahdollisimman intiimi tunnelma. Suosimme esiintyjiä, jotka esiintyvät yksin tai duona kitaran tai muun instrumentin kanssa. 

Tällöin tilanteesta saadaan aidosti vuorovaikutteinen, aivan kuin esiintyjä olisi katsojan omassa olohuoneessa. Striimikeikkojen ehdoton valtti on juuri se, että keikkaa kuunteleva katsoja voi todella kokea olevansa artistin kanssa aivan kahden. Tällaiseen intiimiyden tasoon on vaikea päästä silloin kun ympärillä on muitakin kuulijoita. 

Keikat mikitetään ja livemiksataan paikan päällä. Huolehdimme reaaliaikaisesti siitä, että striimattavan ääniraidan ja kuvan laatu on priimaa. Esiintyjän lisäksi keikka työllistää siis myös äänimiehen.



🎬 Katso tulevat ja menneet striimikeikat täältä 

Striimikeikat käynnistyvät 21.8.2021 Taiken (eli Taiteen edistämiskeskuksen) rahoittamalla pilotilla, jossa esiintyy Jari Uutela. 




Hinta?

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi teemme jonkin verran hommia myös pro bono.


Kumppanit