HIT HAPPENS

HIT HAPPENS on SAKON STUDION oma levy-yhtiö, jonka artistit omistavat itse omat masterinsa. 

BirdyHead ja Sako

HIT HAPPENS on kuukausimaksullinen levy-yhtiöpalvelu, jonka artistiasiakkaat omistavat itse omat masterinsa. Toimimme sen puitteissa aina vuosisopimuksilla. Vuoden aikana tuotettavien julkaisujen määrä lyödään lukkoon ennen sopimuksen allekirjoittamista. 

Artistia autetaan sopimuksen puitteissa juuri niin monipuolisesti kuin kulloinkin on tarve. Osa artisteista on omavaraisempia. Osa tarvitsee apua useammilla eri osa-alueilla.



Artistiura kuukausimaksulla

HIT HAPPENS Logo
Liikeidean perusidea on tarjota indie-artistille mahdollisuus toimia levy-yhtiömäisesti, mutta omakustanteisesti. Artisti on siis itse johdossa, mutta saa meiltä apua tarpeen mukaan. 

Liiketoimintamalli lähti alkuaan kehittymään siitä, että osalle SAKON STUDION asiakkaista on ollut mielekkäämpää maksaa tuotantoja monessa pienessä erässä - sen sijaan, että tehdään könttädiileillä yksittäisiä biisejä.

Ajan myötä malli kehittyi sitä mukaa kun diileihin lisättiin tapauskohtaisesti asioita, jotka ovat tuntuneet järkeviltä tai jopa välttämättömiltä. Usein sopimukseen on esimerkiksi liitetty jonkinlainen markkinointibudjetti ja melkolailla kaikkien kohdalla ollaan otettu koppia myös medioille tiedottamisesta. 

Meille on myös täysin OK, jos artisti haluaa hoitaa jonkun osa-alueen kokonaan itse. Kun operoidaan vuosisopimuksella ja biisejä tehdään lähtökohtaisesti useampi, se ohjaa siihen, että tuotantojen lomassa tulee pohdittua enemmän myös kappaleiden välisiä suhteita. Artistin tarinaa on myös helpompi viestiä kun tekemisessä on jatkumoa. 

Julkaisut pyritään aikatauluttamaan vuosittain ennakoivasti, niin että ne tulevat ulos optimaalisesti ja biiseistä tiedotetaan Hit Happensin toimesta myös medioille.




Kuinka homma toimii?

Sako vastaa ensisijaisesti HIT HAPPENSIN artistikiinnityksistä ja vokaaliraitojen äänittämisestä. Vastaavana tuottajana ja pääasiallisena biitintekijänä toimii useimmiten BirdyHead. Myös Vini on usein mukana säveltäjän tai alkutuottajan ominaisuudessa.

Tarpeen mukaan käytämme myös muita tuottajia ja biitintekijöitä. Osa Hit Happensin artisteista on myös osittain tai kokonaan tuotannollisesti omavaraisia. 

Hit Happens -sopimuksen kautta artisti saa pelkän kappaleen tuotannon lisäksi myös apua julkaisujen markkinointiin. Lisäksi kappaleita tehdään tavallisesti vuositasolla useampia kuin yksi, jolloin toimintaan tulee johdonmukaisuutta, eivätkä julkaisut jää yksittäisiksi puristuksiski, joissa ei ole jatkumoa.




Levy-yhtiö, joka artistit omistavat itse omat masterinsa

Koska artistit omistavat itse omat masterinsa, heillä on myös valta päättää mille julkaisijalle masterit lisensoidaan. Tällä on merkitystä silloin, jos artisti sattuu todella menestymään, sillä artisti tienaa silloin huomattavasti enemmän jokaisesta soittokerrasta kuin vaikkapa major-levy-yhtiön kanssa tehdyllä sopimuksella. 

Oman luottojakelijan/julkaisijan käyttämisessä on tietysti monia synergiaetuja. Siksi useimpien Hit Happens -tuotantojen julkaisijana toimii Music Production Alliance, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä liiketoiminnan alusta asti.  




HIT HAPPENS -tuotantoja




    Suomen Turkulaisin levylafka 

    Tutustu lisää Hit Happensin toimintaan ja ota yhteyttä mikäli kaipaat uudenlaista ryhtiä artistiurasi kehittämiseen. Toiminta on koko maan laajuista, mutta suosimme erityisesti Turkulaisia kiinnityksiä.