✍ Sanoittaja tai tekstituottaja haussa?

Puuttuuko biiseiltäsi sanoittaja? Tarvitsetko apua sanoitusten viimeistelyyn? Saavuit ehkä juuri oikeaan paikkaan.


Sanoittaja Samuli Koivulahti
Sanoittajan työkaluja ovat tarinat, metaforat, interteksuaaliset viittaukset, riimit, alkusoinnut, erilaiset poljennot ja monet muut kielelliset ja dramaturgiset jipot.

Kaiken ytimessä on kuitenkin sanomisen tarve, kirjoittamisen palo ja yleensä jokin tunnetila.

Sanoituksen tekeminen on parhaimmillaan myös opettavainen matka omaan itseen ja cowriting-projekteissa myös artistin ja/tai säveltäjän mielenmaisemaan.

Hinnoittelu?✉️ Ota yhteyttä »



Sanoittaja voi aloittaa tyhjältä pöydältä tai kirjoittaa sinun rivisi loppuun

Eri sanoittajilla on eri tyyppisiä vahvuuksia. Toiset syttyvät paremmin kirjoittamiseen livenä cowrite-sessioissa ja toiset puurtavat mieluummin omassa luolassaan. Osa tykkää siitä, että pohjalla on vaikka jo jotain puolivalmista tekstiä ja toiset pitävät sitä rajoitteena. 

Meillä SAKON STUDIOLLA kaikki työtavat sallitaan.

Kolme tavallisinta tapaa:
  1. Valmiiseen melodiaan: Lähetä sävellyksesi meille ➟ me teemme siihen sanat. 
  2. Ilman melodiaa: Kerro millaisia tekstejä haluat ➟ me lähetämme sävellettävää. 
  3. Livenä cowriting-sessiossa: Varaa aika ja tule käymään ➟ tehdään lyriikkaa ja sävellystä rinta rinnan.
Lähetä aina tekstituotannon tueksi niin paljon materiaalia ja ajatuksia biisin ympäriltä kuin mahdollista. Jos tilaaja haluaa itsekin kehittyä kirjoittajana ja/tai oma visio on vahva, tekstiä voidaan työstää myös yhdessä hänen kanssaan. 

Jos teemme lyriikoita valmiiseen melodiaan, tehtävämme on konkretisoida ja tehdä näkyväksi niitä tunnetiloja, jotka sävellyksessä ovat jo sisäänrakennettuina. Se vaatii ihan omanlaistaan herkkyyttä ja taitoa kuulla myös instrumenttien läpi.

Kun teemme ns. blanko-tekstejä sävellettäväksi tarvitsemme selkeän briiffin siitä mitä haetaan. Jos haluat mittatarkkaa iskelmälyriikkaa, kerro selkeästi myös se.

Kun co-writtaamme biisejä yhdessä artistin ja/tai laulaja-lauluntekijän kanssa, voidaan biisiä lähteä työstämään myös esimerkiksi artistin oman blanko-tekstin tai vaikka päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Usein klinikoidaan myös pelkkää sanoitusta.

✉️ Tilaa sanoitus tai varaa cowrite-aika »

Millaista musiikkia sanoitamme?

Täällä diversiteetti kukoistaa ja osaajia löytyy eri tyylilajeista. Tällä hetkellä eniten on tehty suomenkielistä poppia, folkkia, räppiä ja punkkia. Hieman yliedustettuna ovat olleet trubaduurit ja laulaja-lauluntekijät, mutta liukkaat pop-tuotannot ja räppi ovat olleet kovassa nousussa viimeaikoina.

Jos olet vihkytynyt johonkin tiettyyn genreen, niin tässä muutamia lyriikoita tyylilajeittain luokiteltuna: #POP  #Iskelmä  #EDM  #Punk

Inspiroidumme siis orgaanisista soundeista ja aitoudesta, mutta myös tarttuvista biiteistä ja oivaltavista koukuista, jotka jäävät päähän soimaan.

💿 Julkaisuja biisejä »



Bändi: Mitä jos ottaisitte sanoittajan ulkojäseneksi?

Usein bändeistä puuttuu varsinainen lyriikoiden tekemiseen vihkiytynyt sanoittaja. Tyypillisesti homma on langetettu esimerkiksi laulajalle koska: "Sehän sen tietää mikä sen suuhun sopii".

Tämä ei kuitenkaan tee laulajasta hyvää kirjoittajaa.

Itseasiassa huonosti kirjoitetut lyriikat ovat ehkä yleisin tulppa bändin menestyksen tiellä ja ehdottomasti asia, jota ei kannata lähteä ratkaisemaan pelkästään sisäisesti, ellei kenelläkään bändissä ole todellista paloa ja osaamista sanoitusten tekemiseen.

Parempi laatutaso saavutetaan paljon varmemmin, kun bändin ulkojäseneksi hankitaan kokenut ja bändin meininkiin sopiva sanoittaja. (PS: Mikäli paloa löytyy, mutta osaamisessa on vielä kehitettävää, voi bändin sanoittaja hyötyä manageroivasta kustannussopimuksesta.)

🎹 Tutustu tekijärosteriimme »

Laulaja: Tarvitsetko biisejä levylle tai keikkaohjelmistoon?

Jos olet esiintyjä, mutta et itse tee lauluja, voit silti ottaa yhteyttä ja tilata meiltä biisituotantopaketin, jossa biisi räätälöidään tulevalle julkaisullesi mittojen mukaan. Keräämme taaksesi parhaan mahdollisen lauluntekijätiimin ja autamme sinut koko biisituotantoprosessin läpi.

💿 Biisituotantopaketit »

Yritys tai yksityishenkilö: Teemme sanoituksia ja sävellyksiä mittatilaustyönä

Yrityksille ja yksityishenkilöille tehtävät lahja- ja mittatilausbiisit on hinnoiteltu erikseen. Tuotamme tällaisiin tarkoituksiin myös kokonaisia musiikkikappaleita. Kappaleesta voidaan tehdä myös ihan oikea äänite tai se voidaan esittää tilaisuudessasi jonkun artisimme toimesta.

🎁 Lue lisää mittatilausbiiseistä »



Mitä sanoitus maksaa? 

Jos biisillä on edellytykset tuottaa teostotuloa, emme veloita työstä mitään. Tällöin biisistä tehdään sen valmistuttua asianmukaiset ilmoitukset Teostoon ja Teosto-osuudet jaetaan tekijöiden kesken tasan.

Kriteerit:
  1. Artisti / bändi tekee keikkaa. 
  2. Artistilla / bändillä on takanaan jokin yhtiö tai julkaisusopimus.
  3. Artisti / bändi on todella lahjakas ja motivoitunut ja halukas solmimaan kanssani managerointisopimuksen.
Jos yllä olevista kriteereistä mikään ei täyty, veloitetaan työstä kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen korvaus. Managerointisopimuksen piirissä oleville taiteilijoille lyriikoita tehdään yleensä aina veloituksetta.

🎯 Musiikin managerointi »

Millä sanoittaja elää?

Sanoittaja saa tekijänoikeustuloa biisin esityskerroista. Toinen tapa rahoittaa toimintaa ovat tilauspalkkiot.

Tulonlähteet:
  • Tekijänoikeuksista syntyvä tulovirta kustakin biisistä on Suomen markkinoilla hyvin pieni. Kun kappaleita on useiden eri artistien ohjelmistossa, niistä muodostuu kuitenkin jo jotakin.
  • Tilauspalkkio tulee kyseeseen silloin kun biisistä ei ole odotettavissa tekijänoikeustuloa. Tähän kategoriaan kuuluvat ei-keikkailevat artistit, yksityishenkilöt, yritysten mittatilausbiisit sekä teatteri- ja mainosmusiikki).

Kun siis uusia kappaleita syntyy, niistä tehdään Teosto-ilmoitus ja kappaleesta saatavat tekijänosuudet jaetaan puoliksi säveltäjän ja sanoittajan kesken. (Mikäli tekijöitä on enemmän, sovitaan osuudet erikseen. Tavallisesti kaikkien kanssa tasan.)

Kun biisi saa soittoa livekeikoilla, radiossa ja netissä se tuottaa kullekin lauluntekijälle rahaa osuuksiensa mukaisessa suhteessa.

Rahan lähteenä ovat mm. Teoston mekaanisen ja/tai elävän musiikin lisenssimaksut, joten Teostojen osalta varsinainen maksaja on ravintoloitsija, radio, Spotify, YouTube tms.



Referenssejä?

Säveltäjäyhteistyökumppaneita matkan varrella on karttunut parisenkymmentä ja sanoittamiani lauluja ovat esittäneet levyillään ja keikoillaan kymmenkunta eri tulkitsijaa.

Oheisella videolla säveltäjä / musiikkituottaja Vini, eli Ville Nisunen Vantaalta kertoo kuinka yhteistyö nosti hänen musiikkiuran uudelle tasolle ja teki hänestä lopulta yrittäjän.


Lisätietoa:

Yhteistyökumppaneiltani toivon tekemisen paloa ja halua pitkäjänteiseen yhteistyöhön.



Haluatko housewriteriksi?

Etsimme uusia kykyjä biisintekijärosteriimme. Ota yhteyttä meihin, jos olet taitava säveltäjä, sanoittaja tai tuottaja.



Hinta?

Kysyminen ei maksa mitään. Säveltäjille ja artisteille teen joskus lyriikoita myös pro bono, edellyttäen että taiteelliset tavoitteet ovat linjassa.

Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »



Evoluutio Music logoMusic Production Alliance logoVPROAUDIO logoStudio Vini logo