TIEDOTE: Vuosituhannen taitteen suurista hiteistään tunnetun Movetronin Päivi Lepistöä kuullaan Henrikin uudella “Tää puoli elämää” -singlellä.
Movetronin suurimpia hittejä ovat mm. “Romeo ja Julia (1995)” sekä “Ei kenenkään maa (2007)”. Kokoonpano keikkailee tälläkin hetkellä.
Henrikin julkaisulla Lepistön ääni lohduttaa biisin räppäriminää ja kertoo tämän itkevän päättyvää polkua. “Tää puoli elämää on vielä tärkeempää.” Kuulijan päätettäväksi jää, tarkoitetaanko sillä elämän tätä puolta, vai tätä puolikasta elämää.
Lepistö nähdään myös Henrikin musiikkivideossa, jonka ohjasi Henrikin luottokuvaaja Tuukka Kiviranta.
Kovat striimitavoitteet, kovempi työmoraali
Tekemisen puutteesta Henrikkiä ei voi syyttää. Edellinen julkaisu “Älä odota” on kerännyt tätä kirjoittaessa Spotifyssa jo yli 100 000 striimiä, vaikka ensin näytti siltä että biisi ei pääse millekään listoille. Kova tekeminen kuitenkin palkittiin lopulta ja striimejä alkoi kertyä.Miten se on mahdollista?
- Luovuttaminen ei vaan kuulu mun sanavarastoon.
Henrikki aikoo tehdä kaikkensa että soittoa tulee jatkossakin:
- Mun henkilökohtainen striimitavoite tälle biisille on 500 000 Spotifyssa. Tiedän että se on mahdollisuuksien rajoissa, jos kappale vaan saa mahdollisuuden tulla kuulluksi, enkä mä lopeta, ennen kuin tavoite on maalissa!
Päättäväinen artisti onkin kääntänyt edestään jo monta isoa kiveä ja tehnyt hartiavoimin töitä menestyksensä eteen:
- Viimeajat olen silmät ristissä hakenut apurahoja ja koittanut saada näille projekteille rahoitusta. Sieltä täältä on tullut vähän tukea, mutta edelleen puhutaan satasista eikä tuhansista euroista. Niinpä valtaosa kuluista pitää maksaa omasta pussista.
Siihen nähden tulokset ovatkin todella lupaavia. Musiikkivideoiden ja biisituotantojen rahoittaminen ei ole ihan halpaa toimintaa. Henrikin tekeminen on kuitenkin erittäin tavoitteellista ja se näkyy.
- Tavoitteet on asetettu tosi korkealle. Jokainen sponssi on tärkeä tällä matkalla ja vaikka kulut onkin useita tuhansia, niin olen kyllä iloinen niistä satasistakin.
Lepistön kaltaisen kovan luokan feattaajan saaminen mukaan kertoo varmasti myös omaa kieltään Henrikin potentiaalista. Nähtäväksi jää, kuinka “Tää puoli elämää” menestyy. Yrityksen puutteesta ei ainakaan kukaan pääse syyttämään.
Tukena Evoluutio Musicin tuotantotiimi
Henrikin tukena soittolistojen valloituksessa on Evoluutio Music. Se on kolmen musiikkialan yrittäjän perustama cowrite- ja tuotantotiimi, joka tekee ja tuottaa nykyaikaista suomenkielistä pop- ja hiphop-musiikkia.Biisit tehdään ensisijaisesti artistin ambitiot edellä, mutta tiimi pitää huolen siitä, että julkaistavat teokset ovat niin sisällön kuin tuotannonkin osalta priimaa.
Henrikin taustatiimiin kuuluvat Ville Nisunen, Samuli Koivulahti ja Heikki Vihersalo.
Villen päävastuualueisiin kuuluu kappaleiden säveltäminen ja esituotanto. Samuli on Evon tekstituottaja ja vastaa sanoitusten laadusta. Heikki taas vastaa kappaleen jälkituotannosta, miksauksesta ja masteroinnista.
Biisit ovat kuitenkin pohjimmiltaan Henrikin omasta kynästä.
- Yleensä homma lähtee rakentumaan mun tekemän räppirungon ympärille. Ensimmäinen kipinä syttyy yksinäisyydessä ja siitä eteenpäin homma on tiukkaa tiimityötä.
Lue sanat ja katso musiikkivideo
Voit katsoa Tuukka Kivirannan ohjaaman ja kuvaaman musiikkivideon alla olevasta linkistä. Linkin takaa löytyvät myös kappaleen sanat.Lisätiedot & Haastattelut
- Henrikki (Paavo Saikkonen)
- Puhelin: 0408420470
- paavo.saikkonen@gmail.com
SAKON tiedotepalvelu
SAKON STUDIO tarjoaa tiedotteiden kirjoituspalvelua artisteille ja yrityksille. Mikäli tarvitset apua tiedotteen laatimiseen tai viimeistelyyn, lähetä viestiä, niin katsotaan mitä voimme tehdä.🗞️ Tutustu tiedotepalveluun✉️ Ota yhteyttä »