Alunperin räppäävänä rekkamiehenä tutuksi tullut VähäE, eli Eero Vähätalo kirjoittaa rehellisiä biisejä kaikille tutuista aiheista.
VähäE puhuu biiseissään tavallisten duunarien kanssa samaa kieltä. Maalta kaupunkiin muuttaneen räppärin rehellisissä biiseissä käsitellään teemoja, joihin jokainen voi samaistua. Monissa hänen biiseissään on tunnelmaa nostattava fiilis, joten ne sopivat luukutettavaksi pukukoppiin, kisakatsomoon tai muuten vain elämän H-hetkiin.
LIVE-keikoilla VähäE:stä kuoriutuu energinen esiintyjä, joka nostaa sekunneissa tunnelman kattoon. Keikoilla on aina hyvä meininki. Mukana kulkevat myös oma DJ ja taustatanssijat.
Kappaleiden aiheet pyörivät tavallisen duunarielämän ympärillä. Konstailemattoman rehellisiin biiseihin on helppo samaistua ja niistä saa energiaa päivään.
OTA HALTUUN "VÄHÄE"-EP!
Jos VähäE:n musiikki ei ole sinulle ennestään tuttua, kannattaa aloittaa tutustuminen nimikko-EP:stä "VähäE", joka kiteyttää tiiviiseen pakettiin VähäE:n musiikillisen linjan ja osan tarinaakin.
💚 Kuuntele Spotifyssa2020-luvun rap-versio 80-luvun ikonisesta klassikkokappaleesta "Rekkamies" on striimannut jo yli 1 000 000 kertaa
30.9.2022 julkaistussa uudessa Rekkamiehessä käsitellään kuljetusalaa sellaisena kuin se nykyään on. Taustalla on yhteistyö ammattikuljettajien yhdistyksen, Rahtarit ry:n kanssa. He järjestivät tapaamisen Matti Eskon kanssa, jonka seurauksena saatiin mahdollisuus tehdä uusi versio tästä ikivihreästä klassikosta.
Lupa projektille kysyttiin ja saatiin myös alkuperäistekijöltä. Alkuteoksen on säveltänyt Esa Nieminen ja sanoittanut jo edesmennyt Juha Tapaninen. Kustannusosuuksia hallinnoi Musicmakers Oy. Alkuperäisen vuoden -82 version samplaamiseen kysyttiin lupa Warner Musicilta. Uuden teoksen tuotannosta vastasi meiltä Ville Nisunen ja Paavo Virtanen. Räpit ovat VähäE:n kynästä.
Lopputuloksena syntyi kokonaan uusi teos jossa on puolet uutta ja puolet vanhaa. Biisi on striimannut Spotifyssa jo yli 1 000 000 kertaa ja YouTubessa lähes saman verran. Julkaisu poiki myös muutaman lehtijutun alan lehdissä ja paikallismedioissa.
VähäE:n ensimmäinen menestysbiisi oli "Tien päällä", joka julkaistiin vuonna 2021
Rekkamiestä edelsi VähäE:n toiseksi tunnetuin kappale, joka oli rekkamiehen arjesta kertova Tien päällä. Biisi striimasi ensimmäisen vuoden aikana jo n. 200 000 kertaa Spotifyssa. Se menestyi pääasiassa logistiikka-alan ihmisten ansiosta, sillä biisi ei päässyt millekään Spotifyn editorial-listoille.
Kuuntelut tulivat täysin orgaanisesti kun alan ihmiset löysivät kappaleen. Tämän seurauksena VähäE:stä oli juttua myös mm. Turun Sanomissa ja alan omassa Rahtarit-lehdessä ja lopulta biisi ilmestyi useamman viikon ajaksi myös Spotifyn automaattisesti päivittyvälle "Suomen 50 viraaleinta" -listalle, jossa se keikkui parhaimmillaan sijalla 6.
Biisin suosio vaikutti merkittävästi myöhemmän yhteistyön syntymiseen Rahtarit ry:n kanssa ja avasi osaltaan mahdollisuuden "Rekkamies"-kappaleen uudelleenversiointiin.
Uudemmat kappaleet käsittelevät monipuolisesti tavallista elämää
Vaikka VähäE nousi alun perin ilmiöksi logistiikka-alan ja rekkamiesten äänitorvena, hänen uudempi tuotantonsa on laajentunut käsittelemään tavallisen suomalaisen elämää huomattavasti monipuolisemmin. Ohjelmisto tarjoaa samaistumispintaa ihan jokaiselle.
Kappaleissa sukelletaan muun muassa viikonlopun raskaaseen irtiottoon ja kavereiden kanssa juhlimiseen (Sollii ja salmarii), urheilukenttien ja pukukoppien energiseen tsemppiin (Päätyyn asti) sekä humoristiseen haaveiluun luksuselämästä pikavippikierteen keskellä (Artisti maksaa). VähäE muistuttaa kappaleissaan myös, ettei elämässä pärjääminen vaadi aina huippuarvosanoja tai hienoja tutkintoja (Näillä tutkinnoilla ei leveillä). Mukaan mahtuu myös pilke silmäkulmassa tehtyjä tarinoita ystävyyden rajoista (Ei kerrota muille).
Biisien taustalla toimii vahva SAKON STUDION tuotantotiimi. Sanoituksia VähäE on hionut usein yhdessä Sakon kanssa, ja sävellyksistä sekä tuotannosta vastaavat Paavo Virtanen ja Ville Nisunen. Uudemmilla julkaisuilla kuullaan myös vakuuttavia vierailevia tähtiä, kuten The Voice of Finlandista tuttua Arto Pesosta, Annukkaa sekä Viniä.
Muita julkaistuja biisejä
Alta löydät linkit biisien lyriikoihin ja tarkempiin tuotantotietoihin.
VähäE keikalle? Ota yhteyttä meihin!
LIVE-keikat hoituvat oman DJ:n kera. Meininki on aina katossa ja VähäE esiintyy mielellään kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Keikkoja tehdään aikataulujen salliessa mihin päin Suomea hyvänsä.
Kauttamme syntyneet VähäE:n keikat laskuttaa SAKON STUDIO. Tuomme mukanamme kuhunkin tilaisuuteen sopivan äänentoiston. Kaluston valintaa varten tarvitsemme tiedot asiakaspaikkojen määrästä ja tilan koosta. Jos tarkoitus on esiintyä ulkona, kertokaa myös siitä. Mikäli järjestäjä haluaa itse vastata äänentoistosta, toimitamme teknisen raiderin / lavakartan.
Entäs muut esiintyjät?
Muitakin esiintyjiä löytyy. Kun varaat useamman artistin kerralla ja hyvissä ajoin, se on edullisempaa ja ehdimme itsekin markkinoimaan keikkoja.
« Katso kaikki esiintyjätHinta?
Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi teemme jonkin verran hommia myös pro bono.