Sävellys- ja alkutuotantovaiheessa luodaan biisille melodia ja yleensä samalla jo alustava sovitus.
Yllä olevassa kuvassa säveltäjä/tuottaja Vini, eli Ville Nisunen demonstroi alkutuotantovaiheen monipuolista työnsarkaa.
Samalla kun tehdään melodiaa, työstetään yleensä jo hieman soundimaailmaa. Alkutotantovaiheen demotaustan kanssa siirrytään yleensä lyriikoiden kirjoitus- tai viimeistelyvaiheeseen. Usein alkubiitti/alkutuotanto on käytössä myös lauluäänityksissä.
Alkutuonnossa säveltäjä määrittelee yleensä myös tuotannon päälinjat
Miltä haluat kuulostaa? Haluatko menevää poppia vai balladin? Räppiä vai raakaa metallia? Kuuntelemme toiveesi herkällä korvalla ja lähdemme tekemään sinulle juuri sellaista biisiä kuin sinä haluat.Meiltä löytyy säveltäjä jokaiseen eri tyylilajiin. Useimmat heistä pystyvät tekemään samalla kappaleelle myös alkutuotannon ja demon sanoitusvaihetta varten. Tätä demoa artisti pääseekin jo mukavasti fiilistelemään.
Toisaalta tuotantolinja voidaan sävellysvaiheessa jättää myös täysin auki
Aina ei kannata tehdä ekaa vaihetta pidemmälle kuin on pakko. Meillä on myös säveltäjiä, jotka eivät tee tuotantoa ja tuottajia, jotka eivät sävellä. Biisin jatkotyöstäminen onnistuu kyllä hyvin myös pelkän klikkiin tehdyn kitara+laulu -demonkin pohjalta.Tällaisessä tuotantotavassa projektikohtainen kokonaistuntimäärä on kuitenkin täysin sama. Silloin vain tehdään lopputuotannossa enemmän hommia.
Mittatilaustyönä tehty sävellys on aina artistin itsensä näköinen
Tavoitteena on aina mahdollisimman vahvasti artistin itsensä näköinen ja kuuloinen biisi. Artistin toiveita kuunnellaan ja artisti voi olla halutessaan myös tiiviisti mukana koko biisintekoprosessin ajan.Biisin voi tehdä myös valmiin biitin päälle
Nykyisin on yleistynyt myös työtapa, jossa biisi tehdään valmiin, esimerkiksi YouTubesta poimitun, biitin päälle. Tällainenkin työtapa tietenkin onnistuu myös meiltä, mutta silloin voidaan hypätä tämän vaiheen yli ja siirtyä suoraan sanoitus ja tekstituotantovaiheeseen.Alkutuotantovaiheesta biisi siirtyy yleensä sanoitus- ja tekstituotantovaiheeseen
Kun biisi on sävelletty, biisi siirtyy yleensä sanoitusvaiheeseen. Marssijärjestys voi toki joskus olla päinvastainenkin ja usein biisiä sanoitetaan jo esituotantovaiheen aikanakin. Meillä kappale saa kuitenkin useimmiten tekstin vasta kun se on sävelletty.
Hinta?
Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme
eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »