💡 Orgaaninen näkyvyys

Orgaanisen näkyvyyden ja vahvan digitaalisen jalanjäljen rakentaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä, mutta myös ymmärrystä analytiikasta, tekoälystä ja sisällöntuotannosta.

Maailma on muuttunut. Orgaaninen näkyvyys ei tarkoita enää pelkkää Google-näkyvyyttä, vaan tekoäly on tullut sen rinnalle. Samaan aikaan brändit nousevat, kaatuvat ja kehittyvät eri somealustoilla tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta. Jatkuvan nopeatempoisen pöhinän rinnalla vanhat hitaat mediat ovat kuitenkin entistäkin arvokkaampia. Lehtijuttu hesarissa tai Imagessa voi olla game changer myös tekoälyhauissa näkymisen kannalta ja vaikuttaa myös oman verkkosivuston löytymiseen Googlesta. 

Orgaaninen näkyvyys edellytää koko digitaalisen ekosysteemin hallintaa

Oman verkkosivuston optimointi ei enää riitä. Jos koko muu nettipresenssi on jätetty retuperälle, minkään hakukoneen, tekoälyn tai ihmisenkään on vaikea luottaa brändiin. On hallittava koko digitaalista jalanjälkeä.

Nyt tekoälyhakujen aikakaudella menestys vaatii koko digitaalisen entiteettisi optimointia. Pelkkä oma domain sisältöineen ei riitä rakentamaan luottamusta. Kun joku hakee yritystäsi tai asiantuntijuuttasi nimelläsi, tekoälysovellukset (kuten ChatGPT tai Perplexity) etsivät omien myyntipuheidesi rinnalle myös sinusta kertovan Hesarin artikkelin, Wikipedia-sivun ja monta muuta itseäsi luotettavampaa lähdettä. Sen jälkeen ne muodostavat käsityksensä sinusta pitkälti niiden perusteella. Vasta neurtaalien lähteiden jälkeen ne peilaavat tietoa omiin verkkosivuihisi ja siihen mitä itse kerrot itsestäsi ja brändistäsi.

Nämä muut, ulkoiset lähteet toimivat myös digitaalisina murupolkuina tietojen alkulähteille ja täydentävät itse brändäämääsi viestiä ja mielikuvaa. Ne vahvistavat Googlen ja tekoälyn silmissä E-E-A-T-arvoasi (kokemus, asiantuntemus, auktoriteetti ja luotettavuus). Kun koko nettipresenssi ja ja digitaaliset ilmenemismuotosi pelaavat yhteen, kykenee tekoäly muodostamaan vaikka pidemmän ja asiantuntevammankin selostuksen siitä, kuka tai mikä olet. Toisaalta, jos digitaalinen jalanjälki on epäselvä tai kokonaisuus tuottaa ristiriitaisen tuloksen, on todennäköistä, että myöskin siihen linkittyvät verkkopresenssit menestyvät huonosti.

Parhaat edellytykset menestyä orgaanisesti on siis silloin, kun koko digitaalinen ekosysteemisi viestii yhtenäistä tarinaa, tekstisi kirjoittaa ammattilainen ja omien sivujesi tekninen puoli toimii salamannopeasti. Jos sivustosi tekninen perusta laahaa perässä, meiltä saa myös salamannopeat verkkosivut ketterästi toteutettuna.

Lähes aina, kun yritys ei menesty verkossa, on vika joko sisällön laadussa, liian kapeassa digitaalisessa jalanjäljessä, tai sitten oma sivusto itsessään toimii niin huonosti, että kukaan ei sen takia jaksa lukea riviäkään.


Entiteetin voima: Kun koko digitaalinen jalanjälki puhuu samaa kieltä

Mitä entiteetillä tarkoitetaan? Se tarkoittaa sitä, että Google ja tekoälysovellukset ymmärtävät yrityksesi itsenäisenä, todellisena ja auktoriteettia nauttivana kokonaisuutena internetissä – ei vain yhtenä verkkotunnuksena.

Kun huolehdit siitä, että koko digitaalinen jalanjälkesi henkii tismalleen samaa, yhtenäistä tarinaa, myös kaikki siihen kuuluvat osaset alkavat menestyä ja ruokkia toisiaan. Tämä näkyy konkreettisimmin brändihauissa. Kun yhtenäinen entiteetti alkaa dominoida Google-hakuja omalla nimellään, hakukone ei tarjoa enää vain yhtä yksinäistä kotisivulinkkiä. Se nostaa etusivulle koko digitaalisen imperiumisi: yrityksen omien verkkosivujen oheen nousevat vahvat lehtijutut yrittäjästä, syväluotaavat haastattelut alan medioissa ja aktiiviset sometilit.


Orgaanisen näkyvyyden evoluutio: Miten tähän on tultu?

Orgaaninen näkyvyys ei ole keksintönä uusi, vaikka termi nykyään yhdistetäänkin automaattisesti Googleen. Jos katsotaan hieman taaksepäin, näkyvyyden rakentaminen on käynyt läpi mielenkiintoisen kronologian:

  • Muinaishistoria ja puskaradio: Ennen digiaikaa orgaanista (eli ansaitsematonta ja ilmaista) näkyvyyttä oli pitkälti ansaittu media: lehtiartikkelit, haastattelut ja ennen kaikkea puskaradio. Tyytyväinen asiakas suositteli toiselle. Tämä on yhä edelleen maailman tehokkain markkinointikeino.
  • Hakukoneiden valtaannousu (Google): 2000-luvulla pelikenttä muuttui digitaaliseksi. Google-näkyvyydestä tuli yrityksille elinehto. Aluksi hakukoneita pystyi huijaamaan spämmäämällä avainsanoja, mutta hiljalleen kone viisastui ja alkoi vaatia oikeasti laadukasta sisältöä.
  • Generatiivisen tekoälyn aikakausi (AI-haut ja GEO): Nyt elämme murrosta, jossa ihmiset hakevat tietoa ChatGPT:n ja Perplexityn kaltaisten tekoälyjen kautta. Tekoäly imuroi tiedon verkosta ja antaa suoran vastauksen. Näkyvyys on siirtynyt hakutuloslistoista tekoälyn antamiin suosituksiin, jotka perustuvat laajoihin entiteetteihin.

Ja tässä piileekin se suuri ironia: Koska tekoäly on tuonut mukanaan ennennäkemättömän, synteettisen sisältötulvan, ihmisten luottamus kaikkeen digitaaliseen on alkanut rapautua. Olemme tulleet ympyrän sulkeutumispisteeseen.

Tekoälytulvan vastapainona aidot kohtaamiset livenä, fyysiset käyntikortit, vaatteisiin painetut QR-koodit, laadukas merchandise ja aito puskaradio ovat jälleen nousseet arvoon arvaamattomaan. Kun kuka tahansa voi feikata verkkosivuston sekunneissa, oikeassa elämässä tapahtuva kohtaaminen on vahvin luottamuksen rakentaja. Digitaalinen ja fyysinen orgaaninen näkyvyys eivät siis kilpaile keskenään, vaan niiden on ehdottomasti tuettava toisiaan.


Kotisivujen optimointi on nykyään aika erilaista kuin ennen

Tällä puolella ruutua ensikosketus hakukoneoptimointiin tapahtui jo paljon ennen SAKON STUDION perustamista. Sako työskenteli vuosina 2002-2006 eräässä pienessä, mutta nopeasti kasvavassa ja kansainvälistyvässä teknologiayrityksessä. Yhtiö myi ja valmisti LED-näyttölaitteita Suomeen ja Eurooppaan.

"Yksi monista tehtävistäni oli suunnitella yrityksen kotisivuille uusi ulkoasu ja kirjoittaa sivustolle tarvittavat sisällöt. Kotisivu-uudistuksen yhteydessä huomattiin, että kylvämällä tiettyjä sanoja tekstiin, sivusto löytyi helpommin Googlesta." (Sako)

Tuolloin verkkosivujen hakukoneoptimointi oli siis oikeasti todella helppoa! Riitti kun harjoitti vähän keyword-stuffingia (eli avainsanojen ahtamista) ja haali jostain sivustolle pari ulkoa tulevaa linkkiä.

Tänä päivänä tuollainen ei enää toimi. Nykypäivänä hakukoneoptimointi vaatii paljon enemmän miettimistä ja huomattavasti hienostuneempia strategioita. Enää Googlea ei voi huijata, vaan sitä pitää palvella. Paikka etusivulla on ansaittava, eikä siihen ole oikotietä.

Tärkeimmät edellytykset menestyksekkäälle verkkosivustolle (entiteetin yhdelle osalle) ovat nykyään:

  • Nopeasti toimiva, koukuttava ja esteetön sivusto.
  • Uniikit sisällöt, joita on miellyttävä lukea ja joiden parissa ihmiset haluavat viettää aikaa (mukaan lukien tekstit, kuvat ja videot).
  • Oikea struktuuri, eli otsikot jne. noudattavat standardeja ja yleisimpiä suosituksia.
  • Konekielinen data (Schema Markup), joka syöttää tiedot suoraan tekoälylle ja hakukoneille varmistaen, että he ymmärtävät oikein mihin entiteettiin sivu kuuluu.

Syvempi katsaus hakukoneoptimointiin?

Mitä SEO oikeasti vaatii 2020-luvulla? Ota haltuun laajempi SEO-oppaamme.

📖 Laajempi SEO-opas »


Mikä on muuttunut hakukoneoptimoinnissa?

Joskus SEO-hommien jurakaudella yritys saattoi saada oikeinkin mukavasti Google-näkyvyyttä vaikka millaisilla kökköteksteillä ja kuvilla. Nykyisin sisällöiltä vaaditaan hitokseen enemmän. Orgaaninen Google-näkyvyys edellyttää, että kävijät oikeasti viihtyvät sivustolla.

Googlen tekoäly on nyt 2020-luvulla jo uskomattoman nerokas.

Se esimerkiksi:

  1. huomaa, jos sisältöä on tarkoituksella optimoitu.
  2. tajuaa, jos sisältö ei oikeasti kiinnosta ketään.
  3. osaa tarjota eri ihmisille eri hakutuloksia sen mukaan mitä he oikeasti etsivät.

On joskus jopa vähän pelottavaa kuinka Google osaa tarjota yli 30-vuotiaalle naiselle vauvantarvikkeita hakusanalla "vaunu", vaikka samalla hakusanalla juuri armeijassa oleva pojankloppi saa tulokseksi panssarivaunuja ja isäukko peräkärryjä.

Tärkein avainsana nykyaikaisessa digitaalisessa näkyvyydessä on kuitenkin merkityksellisyys. Sisällön pitää olla hakijalle merkityksellistä. Muuten se ei menesty. Ei riitä, että sisältö houkuttaa. Sen pitää myös koukuttaa.

Tekoälyn tuottamassa sisältötulvassa aitous on kullan arvoista

Tällä hetkellä elämme tekoälyn aiheuttaman sisältötulvan keskellä. Kun kuka tahansa voi suoltaa ChatGPT:llä kymmeniä sivuja mitäänsanomatonta tekstiä sekunneissa, aidon ja uniikin sisällön arvo on noussut pilviin. Pelkkä massatuotettu AI-teksti hukkuu massaan.

Tämä aitouden vaatimus koskee korostetusti myös visuaalista puolta. Jos geneeriset ja muoviset kuvapankkikuvat olivat jo kymmenen vuotta sitten vähän "yök", niin tekoälyllä täysin tyhjästä generoidut, aitoutta feikkaavat kuvat verkkosivuilla ovat vielä vaarallisempia. Jos jäät kiinni tekoälykuvien käytöstä (etkä ole asiasta täysin avoin), se rapauttaa asiakkaiden luottamuksen silmänräpäyksessä.

Myös bottien huijaaminen tekoälykuvilla on varma tie "shadowbanniin", eli näkymättömään rangaistukseen, joka pudottaa sivustosi hakutulosten pohjalle.


Mitä se laaja-alainen optimointi sitten konkreettisesti tarkoittaa?

Kokonaisvaltainen optimointi jaetaan tyypillisesti kolmeen osaan, joista ensimmäinen on oman sivuston tekninen optimointi, toinen on sivuston sisäinen sisällön optimointi ja kolmas, nykyään yhä tärkeämpi, on sivuston ulkopuolinen optimointi eli digitaalisen jalanjäljen hallinta.

1) Sivuston tekninen hakukoneoptimointi = kertaluontoinen ponnistus

Jotkut optimointitalot yrittävät verhoutua jargonin taakse. He antavat ymmärtää, että tekninen hakukoneoptimointi edellyttää ylivertaisia koodaustaitoja. Usein annetaan myös ymmärtää, että tekninen puolikin vaatii jatkuvaa optimointia.

Näin ei kuitenkaan ole.

Tekninen puoli on kunnossa jos:

  • sivusto on nopea
  • sivusto on helppokäyttöinen
  • sivusto toimii kaikilla laitteilla
  • sivuston tietoturva on kunnossa
  • sivustolle on asennettu strukturoitu data eli Schema Markup

Tuo viimeinen kohta on tekoälyn ja modernin hakukoneen kannalta elintärkeä. Schema Markup on koodin sisään leivottu rautalankamalli, joka kertoo hakukoneelle yksiselitteisesti koneluettavassa muodossa: "Tämä sivu on yritys, tämä on sen osoite ja tämä on sen myymä tuote". Kun kone ymmärtää suoraan mistä on kyse, se nostaa sinua esiin paljon herkemmin.

Tekniikka on useimmilla verkkosivumaakareilla melko lailla samaa (tai ainakin tasavahvaa). Jos sivusto on oikean ammattilaisen tekemä, niin tekninen hakukoneoptimointi on yleensä kunnossa jo julkaisuhetkellä. Tämä ei toki välttämättä toteudu, jos sivut on ostettu sokkona serkkupojalta tai Fiverista.

Jos sivuston teknistä puolta joudutaan enemmänkin rönkkimään, on usein kivuttomampaa tehdä ne kokonaan uusiksi. Jos et tarvitse verkkokauppaa, sivusto voi maksaa jopa alle 1000 euroa ja taitava nörtti yleensä tekee uutta koodia nopeammin kuin selvittelee jonkun amatöörin virheitä. Tyypillistä on myös, että se on sivuston tekijälle huomattavasti vähemmän ärsyttävää.

Koska teknologia kuitenkin kehittyy nopeasti, suosittelemme lämpimästi, että sivustolle tehdään määräajoin (esimerkiksi kerran vuodessa) hakukoneoptimoijan tekemä auditointi, jossa käydään tarkemmin läpi koko sivusto myös teknisten asioiden osalta.

2) Sisällön optimointi = jatkuvaa sisällöntuotantoa

Jotta tulokset Googlessa ja tekoälyissä voisivat kasvaa, on kasvatettava myös brändisi tuottamaa sisältöä. Paras tulos syntyy, kun tuotat uutta sisältöä viikoittain, kuukausittain tai edes silloin tällöin.

Jokainen uusi sisältö mahdollistaa löytymisen jälleen uusilla hakulausekkeilla.

(Samaan hengenvetoon mainittakoon, että yksittäisten, samoina pysyvien termien optimointiin EI TARVITA jatkuvaa optimointia. Niitä voi ylläpitää vaikka pistotarkastuksilla kerran tai pari vuodessa, kunhan ne on ensin saatu nousemaan.)

Nykyisin on entistä tärkeämpää investoida loistavaan copyyn. Ennen riitti oikea sanasto, mutta nykyisin sisällön pitää myös kolahtaa lukijaan. Google nostaa kärkeen sivuja, jotka pitävät lukijat parhaiten otteessaan. Pitää siis tehdä sisältöä, joka puhuttelee asiakasta kuin hän olisi ainoa ihminen koko maailmassa.

Toki tekoälyn ja hakukoneen tulee tunnistaa sisältö haettua aihetta vastaavaksi, mutta pienikin vihje riittää nykyisin!

Tekoäly ymmärtää ja edellyttää yhä luovempia sisältöjä. Se arvostaa uniikkia lähestymiskulmaa, alkuperäistä dataa ja loistavaa copya. Käytännössä siis täysin samoja asioita kuin ihmiskäyttäjät. Jos sisältö ei siis menesty ja tekninen puoli on kunnossa, pitää vain tehdä paremmat sisällöt nykyisten tilalle. Muista, että tekoäly voi olla loistava renki sisällöntuotannossa, mutta erittäin huono isäntä.

3) Sivuston ulkopuolinen optimointi ja digitaalinen jalanjälki

Sivuston ulkopuoliseen optimointiin kuuluu kaikki sellainen toiminta, joka voi jollakin tavalla parantaa yrityksesi näkyvyyttä tai konversiota verkossa. Aiemmin tämä tarkoitti lähinnä linkkien keräämistä, mutta nyt se tarkoittaa koko entiteetin hallintaa.

Nyt generatiivisen tekoälyn aikakaudella on valtava merkitys sillä, miten tekoälytyökalut tulkitsevat yritystäsi. Niiden tulkintaan vaikuttaa kaikki muu verkossa oleva sisältö yrityksestäsi, joten on kriittistä keskittyä optimoimaan koko digitaalista jalanjälkeä pelkän oman sivuston ohella.

Kotisivut ovat nykyisin enää aniharvoin yrityksen ainoa kontaktipiste asiakkaisiin, joten on todella tärkeää, että yrityksen koko nettipresenssi herättää luottamusta kaikkialla internetissä. Kysy itseltäsi:

  • Löytyykö sinusta tai yrityksestäsi lehtijuttuja? Jos ei, miksi ei? Jos kyllä, onko ne valjastettu osaksi näkyvyyttäsi?
  • Mitä sinusta sanotaan Wikipediassa, tai sanotaanko mitään? (Tekoälymallit pitävät Wikipediaa yhtenä vahvimmista auktoriteettisignaaleista).
  • Viestivätkö kaikki somekanavasi ja Google Yritysprofiilisi tismalleen samaa identiteettiä ja faktoja?
  • Onko nämä kaikki eri alustat, artikkelit ja profiilit rakennettu niin, että ne pelaavat yhteen ja linkittävät toisiinsa saumattomasti luoden vahvan, ristiin varmennetun verkoston?

Uskottava, useista lähteistä todennettava toimija rankkaa aina paremmin. Muista:

  • Aktiiviset someprofiilit kertovat Googlelle ja asiakkaille, että yritys on elävä toimija.
  • Maininnat digilehtien palstoilla luovat uskottavuutta, niin Googlen kuin asiakkaankin silmissä.
  • Positiiviset arvostelut ja keskustelut nettipalstoilla vakuuttavat epäilijät ja Googlen.
  • Yhteistyökumppanit, jotka liputtavat puolestasi, nostavat sinua esiin.
  • Sivustot, joilla on monipuolinen, laaja digitaalinen jalanjälki, saavat merkittävästi enemmän osumia, kun asiakkaat etsivät ratkaisuja AI-työkaluilla.

Harva ostaa nykyään mitään googlaamatta ensin myyjän tai yrityksen nimeä. Siksi on todella tärkeää huolehtia omasta digitaalisesta jalanjäljestään ja kaikista niistä nettipresensseistä, jotka toimivat kosketuspintana asiakkaisiin.

Kun koko entiteetti on hyvin hoidettu, se on myös huomattavasti vähemmän altis loanheitolle ja negatiiviselle SEO:lle. Maineenhallinnan työkaluna vahva ja laajalle levitetty digitaalinen jalanjälki on painonsa arvoinen platinaa.


Orgaaninen näkyvyys on investointi – Maksettu mainonta on kulu

On kriittistä ymmärtää ero maksetun digimainonnan (kuten Google Ads) ja orgaanisen näkyvyyden välillä. Molempia tarvitaan, mutta niiden logiikka on täysin päinvastainen.

Kun laitat euron Google Adsiin, saat liikennettä sivuillesi tänään. Mutta sillä sekunnilla, kun mainosbudjetti loppuu ja laitat hanan kiinni, liikenne loppuu seinään. Se on puhdas juokseva kulu.

Orgaanisen jalanjäljen rakentaminen taas on kuin sijoittaisi hyvään osakerahastoon. SAKON STUDIOn luoma, syväluotaava "Evergreen"-sisältö (kuten juuri tämä artikkeli, jota nyt luet) saattaa vaatia aluksi enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä noustakseen sijoituksissa. Mutta kun se kerran vakiinnuttaa paikkansa Googlen etusivulla tai tekoälyn suosituksissa, se tuottaa sinulle ilmaista, ostovalmista asiakasvirtaa kuukausien, jopa vuosien ajan ilman jatkuvaa mediabudjettia. Se on aitoa, kumuloituvaa oman pääoman rakentamista digitaalisessa maailmassa.

Analytiikka: Älä tuijota vain sijoituksia, tuijota ihmisiä

Monet perinteiset digitoimistot rakastavat lähettää asiakkailleen monimutkaisia, kymmensivuisia raportteja pelkistä avainsanasijoituksista (Ranking). Valitettavasti pelkkä sijoitus on usein pelkkä turhamaisuusmittari (vanity metric).

Me SAKON STUDIolla hyödynnämme analytiikkaa eri tavalla. Me emme kysy vain: "Kuinka moni näki sivusi?" Me kysymme: "Mitä he tekivät, kun he saapuivat sinne?"

Jos sivustosi on Googlen ykkösenä, mutta analytiikka kertoo, että kävijät poistuvat sieltä kolmessa sekunnissa (korkea välitön poistumisprosentti eli Bounce Rate), ykkössijasi on liiketoiminnallisesti täysin arvoton. Tämä on selkeä signaali siitä, että tekninen latausnopeus tökkii tai sisältö ei vastaa asiakkaan todelliseen kysymykseen.

Oikein käytettynä analytiikka paljastaa meille tarkalleen, mitkä digitaalisen jalanjälkesi osat keräävät pisimmät lukuajat ja mitkä asiat johtavat todellisiin yhteydenottoihin. Juuri niihin investoimme lisää.


Mitä optimointi ei ole?

Nykyaikainen orgaaninen näkyvyys ja optimointi EI OLE:

  • muutaman saman optimointisanan viilaamista
  • näiden samoina pysyvien sanojen tunkemista sisältöön väkipakolla
  • kökkösisältöjen tuottamista
  • turhia kooditarkastuksia kuukausittain
  • näkymättömien muutosten tekemistä sivustolla

Vain niillä toimenpiteillä, joilla on näkyvää vaikutusta on oikeasti väliä. Jos sivustollasi tai brändisi ympärillä ei näy minkäänlaisia näkyviä muutoksia, on hyvin todennäköistä, että mitään merkityksellistä ei ole tehtykään.

Monet optimointiin keskittyvät yritykset panostavat jatkuvasti samoina pysyvien "tulosten" raportoimiseen, sen sijaan että tekisivät jotain hyödyllistä (kuten kokonaan uusia sisältöjä, hankkisivat brändillesi PR-näkyvyyttä tai päivittäisivät someasi).


Tutustu digimarkkinointipalveluhimme

Hoidamme digimarkkinointia omaan kustannustehokkaaseen tyyliimme. Teemme mielellämme alihankintaa myös muille yrityksille.

🎯 Digitaalinen markkinointi »


Auta parantamaan artikkeleita

Jos huomaat näissä artikkeleissa puutteita tai sinulla on jokin parannusehdotus, laita viestiä osoitteeseen sako@sakonstudio.fi tai ota yhteyttä alla olevan painikkeen kautta.