Yritysten ja taiteilijoiden väliset sponsorisopimukset ja vaikuttajadiilit ovat molemmille osapuolille kullan arvoisia.
Suhtaudumme erittäin positiivisesti yritysyhteistyöhön taiteilijoidemme kanssa, olipa kyseessä esiintyvä artisti tai lauluntekijä. Luonnollisesti ensin mainitut ovat työnsä julkisen luonteen vuoksi suosituimpia vaikuttaja- ja sponsorointikumppaneita.
Luonnollisesti olemme eniten kiinnostuneita pitkäaikaisista yhteistöistä. Esiintyjämme tarvitsevat jatkuvasti esiintymiskalustoa, esiintymisasuja, ehostuspalveluita (kuten parturit jne.) sekä paljon muuta sellaista, minkä tiimoilta meidän on hyvin luontevaa tarjota näkyvyyttä somekanavissa tai vaikkapa paikkaa logolle keikkabussin kyljessä, esiintymisasussa jne.
Emme ole rajanneet tapoja tehdä yritysyhteistyötä millään lailla, joten kuulemme mielellämme myös teidän idoitanne siitä millaista sponsorointia te olette miettineet.
Emme ole rajanneet tapoja tehdä yritysyhteistyötä millään lailla, joten kuulemme mielellämme myös teidän idoitanne siitä millaista sponsorointia te olette miettineet.
Pienikin apu voi olla usein suuri, etenkin alkavan artistin kohdalla. Satasillakin voi siis päästä alkuun, vaikka parhaat yhteistyöt ovatkin muutaman tonnin luokkaa vuodessa.
EsiintyjätBiisintekijät
Tällaisen yhteistyön onnistuminen edellyttää tietysti sitä, että yhteistyössä pyritään löytämään agendoja, jotka yhdistävät sekä yritystä että taiteilijaa. Mikäli yrityksen toimintaa ohjaavat aidosti jonkinlaiset arvot, sopiva yhteistyökumppani on varmasti mahdollista löytää.
Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »
Yritysyhteistyön hyöty taiteilijalle?
Vaikka taiteilijan tuottama sisältö olisikin pyhää, liittyy toimintaan aina myös paljon sellaista mikä ei ole. Sopivia sponsorointikohteita löytyy vaikkapa äänentoistolaitteista, esiintymisvaatteista, kosmetiikasta, kuljetuspalveluista, instrumenteista, elintarvikkeista sekä markkinointiviestinnän työkaluista.
Lisäksi yhteistyössä pyritään aina löytämään myös yhteisiä arvopohjaisia päämääriä, joiden löytyessä mittavampikin yhteistyö voi olla mahdollista.
Lisäksi yhteistyössä pyritään aina löytämään myös yhteisiä arvopohjaisia päämääriä, joiden löytyessä mittavampikin yhteistyö voi olla mahdollista.
Yhteistyön hyöty yritykselle?
Yhteistyö artistin kanssa mahdollistaa yritykselle aidosti todella vaikuttavan näkyvyyden. Artisti on oman yleisönsä edessä ehdoton mielipidevaikuttaja, jonka sanomiset ja tekemiset saavat aivan toisella tavalla vaikutusta aikaan, kuin perinteinen viestintä.
Tällaisen yhteistyön onnistuminen edellyttää tietysti sitä, että yhteistyössä pyritään löytämään agendoja, jotka yhdistävät sekä yritystä että taiteilijaa. Mikäli yrityksen toimintaa ohjaavat aidosti jonkinlaiset arvot, sopiva yhteistyökumppani on varmasti mahdollista löytää.
Jo sponsorointi itsessään on viesti
Sponsorointi on itsessään viesti siitä millaisia asioita yritys arvostaa ja haluaa tukea. Lisäksi jos kyse on tuotesijoittelusta, luo yhteistyö myös mielikuvia siitä millaiset ihmiset tuotteita käyttävät. Esiintyvän artistin kaltainen esikuva on tässä mielessä erinomainen brändilähettiläs esimerkiksi vaatebrändeille. Jos artisti on esimerkiksi kasvissyöjä, voi hyvinkin löytyä myös arvopohjaista ideologiaa yhteistyön taustalle.
Sponsorin tuki on myös artistin faneille viesti siitä, että joku taho uskoo heidän tekemiseensä. Näin ollen se toimii parhaassa tapauksessa myös heidän brändiään nostattavana tekijänä. Yritys taas usein voi tällaisen yhteistyön kautta saavuttaa kohderyhmiä, jotka muuten jäisivät kokonaan tavoittamatta.
Case-esimerkki: VähäE ja Rahtarit Ry (2021-2023)
Erinomainen esimerkki sponsorointi-yhteistyöstä on ollut Turkulaisen Rap-artisti VähäE:n ja Rahtarit ry:n yhteistyö, jota SAKON STUDIO on manageroinut vuosina 2021-2023.
Rahtarit ry rahoitti kokonaisuudessaan VähäE:n toistaiseksi striimatuimman kappleen tuotantokulut, sekä hankki omilla kontakteillaan meille vielä yhteyden Scaniaan, joka myös on edustettuna musiikkivideolla.
Kyseinen kappale on nimeltään "Rekkamies" ja se pohjautuu Matti Eskon saman nimiseen kappaleeseen, joka haluttiin tuoda tähän päivään tekemällä siitä rap-versio. Myös Matti Esko itse oli mukana projektissa. Me hoidimme kappaleelle sen vaatimat luvat alkuperäistekijöiltä, kustantajalta ja julkaisijalta, sekä kirjoitimme ja jakelimme julkaisusta tiedotteen valtakunnallisen STT-jakelun kautta.

Rahtarit ry:n asut ja tuotteet näkyvät kappaleesta tuottamallamme musiikkivideolla ja lisäksi tuotimme heille myös muuta itse biisiin liittymätöntä kuva- ja videomateriaalia, kuten esimerkiksi tukkirekan ajovideon sekä still-kuvasarjan, jossa esiintyy VähäE ja pari muuta välittämäämme mallia.
VähäE on myös esiintynyt useissa Rahtarit ry:n tilaisuuksissa.
Hinta?
Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »