Henrikki: Sadut eivät kuulu tähän maailmaan, vaikka joskus toivoisi niin

TIEDOTE: Seinäjoelta ponnistava rap-artisti Henrikki (alias Paavo Saikkonen) julkaisi perjantaina singlen "Prinssei ja prinsessoi". 

Biisillä vierailee myös laulaja Eveliina Määttä, jonka ääni tuo herkän vastapainon Henrikin rouhealle ilmaisulle.

"Prinssei ja prinsessoi" on haikean kaunis kappale kahdesta ihmisestä, jotka eivät enää usko satuihin, mutta kaipaavat silti jotain pysyvää. Vieläkö elämän karussa todellisuudessa kovettuneet sydämet voisivat saada silmät näkemään toisen aivan kuin muita ei olisi olemassakaan?

Sanoitukset kertovat rakkaudesta, realismista ja kyyneleiden kuivaamisesta. Päähenkilöiden kokemuksen mukaan onnellisia loppuja on vain saduissa, mutta on sen pakko olla niin?

– Biisin ytimessä on kysymys siitä, miksi kahden ihmisen on niin vaikeaa olla yhdessä, vaikka molemmat sitä haluaisivat. Me kaikki kannamme mukanamme menneisyyden haavoja ja kokemuksia, jotka joskus estävät heittäytymästä aidosti rakkauteen, Henrikki pohtii.

Kappaleen ilmaisussa sekoittuvat Henrikin tuttu suora tyyli ja syvälliset pohdinnat rakkauden kipupisteistä. Eveliina Määtän herkkä ääni korostaa biisin teemaa: prinsseihin tai prinsessoihin ei enää uskota, on vain kaksi ihmistä korjaamassa toistensa särkyneitä sydämiä.

– Vaikka emme elä satumaailmassa, toivoisin, että jokainen kuulija voisi joskus pysähtyä siihen, että edes yhden sekunnin ajan maailma voisi olla täydellinen ja ehkä toisenkin. Joskus tärkeintä ei ole, mihin tarina päättyy, vaan matka, ja se että uskaltaa yrittää, Henrikki kiteyttää.

Kappaleen taustalla toimii tuttu ja menestyksekäs tekijätiimi, johon kuuluvat Henrikin itsensä lisäksi tuottaja Mikke Neuvonen (Maiki) sekä sanoituksissa Henrikin tukena toimiva Samuli "Sako" Koivulahti. Biisin on miksannut ja masteroinut Iiro Grönroos. Julkaisun kansikuva on valokuvaaja Petri Naukkarisen käsialaa.



Kuuntele biisi Spotifysta klikkaamalla kuvaa.
Henrikki - Prinssei tai prinsessoi (feat. Eveliina Määttä)



Julkaisu

"Prinssei ja prinsessoi" julkaistiin kaikissa suoratoistopalveluissa torstain ja perjantain välisenä yönä 16.5.2025 klo 0.00. Tiedote on heti julkaisuvapaa. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt julkaisun tiimoilta Sakon kautta.




Huom!
Haastattelupyynnöt ja tulevien tiedotteiden tilaus yhteydenottosivun kautta.