Henrikki

Henrikki eli Paavo Saikkonen on aikuisikään ehtinyt RAP-tulokas Seinäjoelta. Hänet tunnetaan intensiivisenä esiintyjänä, jonka keikoilla käydään läpi useita eri tunnetiloja.



Henrikin kappaleet käsittelevät joskus rankkojankin teemoja, mutta keikoilla kuullaa aina myös iloisempia kappaleita. Osa biiseistä on varsin hyväntuulisia ja energisiä. Henrikin keikkojen erityispiirre onkin juuri se, että keikoilla käydäänkin läpi koko tunteiden kirjo. 

Näillä keikoilla itketään, nauretaan ja välillä ollaan täynnä voimaa ja tarmoa. Henrikin esiintyminen ei koskaan jätä ketään kylmäksi. Energialataus keikoilla on valtava.

✉️ Kerro tapahtumastasi ja pyydä tarjous



Yhteistyössä tekemiämme biisejä




SAKON STUDIO manageroi Henrikkiä              

Olemme Henrikin tukena biisien suunnittelussa ja erilaisissa artistin brändiin liittyvien viestintä- ja markkinointitoimien kehittämisessä. Lisäksi toimimme Henrikin kustantajana ja hallinnoimme esimerkiksi teosten käyttölupia. Myymme myös Henrikille keikkoja.
Sako manageroi Henrikkiä
Yhteistyö alkoi jo vuonna 2019, jolloin Henrikin tuotantoyhtiönä toimi Evoluutio Music. Sittemmin tuotantotiimi on vaihtunut ja nykyisin luottotuottajana toimii lukuisia hittejä tehtaillut kultasormi Maiki, eli Mikke Neuvonen. Managerointisopimus Henrikin ja Sakon studion välillä solmittiin marraskuussa 2021.



Millaisen yleisön Henrikin musiikki tavoittaa?

Henrikin kappaleet ovat tähän mennessä tavoittaneet Spotifyssa yli 200 000 kuuntelijaa, joista 60% on naisia. Julkaistut kappaleet ovat keränneet yhteensä yli 1,8 miljoonaa striimiä. Henrikki on erityisen suosittu 23-34 -vuotiaiden keskuudessa ja hänen Instagram-tilillään on hieman yli 1000 seuraajaa.



Keikat kaikkialle Suomeen omalla PA-kalustolla 

Henrikki on esiintymiskaluston suhteen täysin omavarainen. Kerro kuitenkin jo tilausvaiheessa millaisessa paikassa ja kuinka suurelle yleisölle keikka järjestetään, niin mitoitamme laitteiston sen mukaan. Voimme toki esiintyä muullakin kalustolla silloin kun se on järkevää. Tällöin tomitamme järjestäjälle lavakartan. 

Henrikin kotipaikka on Seinäjoki, mutta esiintymisiä tehdään kaikkialla Suomessa. Mukana on usein myös oma DJ ja backline-teknikko Heikki Vihersalo. 



Uusi kappale: "Lue mut loppuun" kehoittaa tutustumaan pintaa syvemmältä 

Henrikki ottaa uusimmalla singlellään kantaa siihen kuinka ihmiset näkevät usein liian vähän vaivaa toiseen tutustumisessa. Nykyisellä Tinder-aikakaudella ihmiset usein jättävät leikin kesken jo ennen kuin on kunnolla edes tutustuttu. Kirjaa arvioidaan lähes aina pelkän kannen perusteella ja suurin osa kivistä jää kääntämättä. Kappale julkaistiin helmikuussa 2023 ja sen on tuottanut Maiki, eli Mikke Neuvonen.                  




Hinta?

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi teemme jonkin verran hommia myös pro bono.


Kumppanit