Onko biisisi teksti melkein valmis, mutta jokin mättää? Sakon Sanoitusklinikalla hiomme keskeneräisestä lyriikastasi julkaisuvalmiin timantin.
Onko pöytälaatikossasi loistava biisi-idea, joka ei vain ota valmistuakseen? Tuntuuko, että teksti on muuten hyvä, mutta se ei istu laulajan suuhun tai tarinan kaari lässähtää kertosäkeessä?
Sanoittaminen on usein yksinäistä puurtamista, ja omille teksteilleen sokeutuu todella nopeasti. Sakon Sanoitusklinikka on henkilökohtainen "hands-on" -työpaja, jossa istumme alas yhdessä ja viemme keskeneräisen lyriikkasi maaliin asti.
Mitä Sanoitusklinikalla tapahtuu?
Tämä ei ole kuivaa luennointia tai passiivista palautteen kuuntelua, vaan konkreettista työntekoa sinun oman biisisi parissa. Tapaamme SAKON STUDIOLLA Turussa (tai halutessasi etäyhteydellä), keitämme kahvit ja nostamme tekstisi ruudulle.
Meidän ei välttämättä tarvitse edes kirjoittaa aktiivisesti koko aikaa. Tyypillisimmillään käsittelemme puolivalmiita tekstejäsi, joihin annan täysin kustannustoimittajamaisella otteella konkreettisia parannus- ja korjausehdotuksia. Usein pääfokus on siinä, että saamme yhdessä sparraamalla puristettua keskeneräisen tekstisi valmiiksi sanoitukseksi.
Käymme lyriikkasi läpi rivi riviltä ja korjaamme sen pullonkaulat. Keskitymme muun muassa näihin asioihin:
- Metriikka ja rytmi: Istutamme tavut ja painotukset niin, että teksti soljuu luonnollisesti valittuun melodiaan ja genreen.
- Tarinan terävöittäminen: Karsiiko jokin rivi kappaleen ydinsanomaa? Etsimme oikeat kulmat, jotta biisin tunne välittyy kuulijalle täydellisesti.
- Laulettavuus (Flow): Varmistamme, ettei tekstissä ole "kielensolmijoita" (liikaa peräkkäisiä konsonantteja tai hankalia vokaaliyhdistelmiä), vaan se tuntuu luontevalta esittää.
- Riimittely ja tehokeinot: Etsimme vahvempia sanavalintoja ja freesimpiä riimejä kuluneiden kliseiden tilalle.
Turvallinen tila luovalle työlle
Keskeneräisen tekstin näyttäminen toiselle on usein jännittävää ja tekee kirjoittajasta haavoittuvaisen. Siksi Sanoitusklinikan tärkein sääntö on aivan sama kuin äänityskopissammekin: tämä on turvallinen tila.
Tarkoitukseni ei ole jyrätä sinun visiotasi tai muuttaa tekstiä väkisin "minun näköisekseni". Olen paikalla mentorina ja apukätenä. Etsimme sinun sanomaasi ja sinun artistipersoonaasi parhaiten tukevat ratkaisut. Mitään ei tuomita, ja kokeilemme rohkeasti erilaisia ideoita.
Mitä jää käteen?
Yksi klinikkasessio kestää tyypillisesti 2–3 tuntia. Session tavoitteena on aina, että kun astut ulos ovesta, sinulla on kädessäsi valmis, tuotantokelpoinen ja hiottu lauluteksti, joka toimii osana olemassa olevaa sävellystä tai on vaihtoehtoisesti sävellettävissä.
Lisäksi saat mukaasi valtavan määrän oivalluksia ja konkreettisia työkaluja (kuten ymmärrystä metriikasta ja rakenteista), joita voit hyödyntää heti seuraavan biisisi kirjoittamisessa. Tämä on paitsi tekstin tuottamista, myös erittäin tehokasta täsmäopiskelua!
Miten se toimii?
Sanoitusklinikka hinnoitellaan studioaikana tuntiveloituksella. Voit varata juuri sen verran aikaa kuin tekstisi vaatii. Yhden biisin viimeistelyyn varataan tyypillisesti yhdestä kolmeen tuntia.
- Joustava tuntipankki: Jos haluat työskennellä ilman aikapaineita, voit ostaa kerralla isompia tuntimääriä (tuntipankin). Tällöin voimme käyttää aikaa joustavasti silloin, kun se tuntuu hyvältä. Tekstiä ei tarvitse koskaan pakottaa valmiiksi kelloa tuijottaen, vaan etenemme aina luovan prosessisi ehdoilla.
Jos et pääse paikan päälle Turkuun, voimme aivan yhtä hyvin pitää klinikan videopuhelun välityksellä (Google Meet / Zoom), jolloin jaamme tekstin ruudulle ja työstämme sitä reaaliajassa yhdessä.
Haluatko opiskella sanoittamista omaan tahtiin?
Jos kaipaat ennemmin itsenäistä opiskelua kuin henkilökohtaista sparrausta, tutustu laajaan materiaalipankkiimme!
Hinta?
Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.