Millainen on hyvä briiffi?

Hyvä briiffi on täsmällinen, mutta jättää samalla tilaa luovuudelle. Ennen kaikkea sen tulee kertoa tekijälle, mitä lopputuloksella tavoitellaan.


Kaikessa luovassa työssä hyvän briiffin merkitys on erittäin tärkeä. Tämä pätee kaikkeen luovaan tekemiseen aina biisien tekemisestä ja tuottamisesta logojen ja mainostekstien suunnitteluun. 

Me luovat osaajat olemme kyllä taitavia ymmärtämään pienistäkin vihjeistä, mitä asiakas tarvitsee. Silti asia tulee varmuudella paremmin selväksi, jos se kerrotaan selvästi jo tilausvaiheessa. Parasta on, jos briiffi tehdään kirjallisesti ja lisäksi käydään asiasta jonkinlainen ajatusten vaihto puhelimitse tai videoyhteydellä.  

Miksi?
  • Kirjallinen briiffi on poikaa siksi, että kun täällä tekijäpuolella on monta rautaa tulessa, asiat helposti unohtuvat, jos hommaa ei tehdä aivan samana päivänä. 
  • Keskustelu on aina varmuuden vuoksi paikallaan, koska kokemuksemme mukaan asiakas ei aina tiedä mikä hänelle on parasta. 




Miksi puhelin- tai videoyhteys voi olla parempi kuin kasvokkain tapaaminen? 

Haluatko käyttää projektisi aikabudjettia siirtymiseen paikasta toiseen, vai kannattaisiko se mieluummin käyttää tekemiseen? Mielestämme tapaamisia kasvokkain tulisi välttää kaikissa alle 10 000 euron projekteissa, koska pahimmillaan asiakkaan luo matkustamiseen menee enemmän aikaa kuin itse työhön.



Mitä kaikkea kirjalliseen briiffiin tulisi sisällyttää? 

Kirjalliseen briiffiin kannattaa sisällyttää kaikki mahdollinen tieto millä voi olla vaikutusta projektin toteuttamiseen. Aina on parempi antaa liikaa tietoa kuin liian vähän. 

Sisällytä briiffiin ainakin nämä: 
  1. Kohderyhmä jota tavoitellaan 
  2. Halutut vaikutukset kohderyhmässä 
  3. Työn aikataulu / deadline 
  4. Tilaajan omat ideat ja erikoistoiveet 
  5. Mahdolliset taustatiedot ja materiaalit selkästi yhdessä paikassa
  6. Kaikki tiedot jotka vaikuttavat työn todelliseen määrään
  7. Budjetti (jos se on ennalta rajattu) 
Hyvään briiffin on takoitus edesauttaa sitä, että lopputulos vastaa tilaajan alkuperäistä tarkoitusta ja samalla nopeuttaa toteutusvaihetta kun kaikki on luovalle tekijälle selvää. 



Työ kannattaa tehdä tekijälle mahdollisimman helpoksi

Tilaajan kannattaa tehdä työskentely tekijälle mahdollisimman helpoksi, etenkin meillä, koska teemme hommia tuntihinnalla ja kaikki ajansäästö näkyy pienempänä loppulaskuna tilaajalle. 

Jos projekti siis edellyttää toimitustyötä, kannattaa taustamateriaali kerätä valmiiksi vaikkapa yhteen Google Drive tai Dropbox kansioon. Tämä säästää aikaa kun taustamateriaaleja ei tarvitse etsiä ja penkoa useista eri paikoista. 


Millainen on hyvä briiffi?


Auta parantamaan tätä ohjetta

Jos huomaat tässä ohjeistuksessa puutteita tai sinulla on jokin parannusehdotus, laita viestiä osoitteeseen sako@sakonstudio.fi tai käytä alla olevaa lomaketta.


Kumppanit