Ari Jalokinos

Lauluntekijä Ari Jalokinos on ollut Sakon luottosäveltäjiä erityisesti vuosina 2007-2014. 


Tuona aikana tehtiin yhteistyössä useita folk, pop ja bluegrass-henkisiä kappaleita. Yksi biiseistä päätyi myös Backstage Alliancen ja sittemmin HMC:n (eli Helsinki Music Companyn) kustannuskatalogiin.

Kappaleen oikeudet kuitenkin vapautuivat ennen pitkää takaisin tekijöille kun kumpikaan yhtiöistä ei onnistunut löytämään biisille julkaisijaa.  

Biisin nimi oli Liian kaunis omistettavaksi ja sitä on sittemmin esitetty livekeikoilla mm. Avin Alyasin toimesta.  

Ks. kännykkävideo: 

Muita Ari Jalokinoksen kanssa tehtyjä kappaleita 

Yllämainitun biisin lisäksi, olemme tehneet Ari Jalokinoksen kanssa lukuisia muitakin kappaleita, joista tässä soittimessa pari.  


Suosittelen Ari Jalokinosta musiikilliseen yhteistyöhön 

Jos sattumalta etsit hyvää ja miellyttävää kumppania musiikin tekemiseen, suosittelen yhteistyökumppaniksi Aria sikäli kun aikataulut sopivat yksiin. Arilla saattaa olla tarvetta esimerkiksi hyville sanoittajille ja/tai laulajille.

Yhteistyö myös Jalokinoksen ja Sakon Studion kanssa toimii hyvin, joten tarvittaessa lauluosuuksia voidaan äänitellä vaikkapa täällä Turussa, vaikka Ari säveltäisikin biisejä omilla kotikulmillaan.